perjantai 3. elokuuta 2018

Papun päivä

Herätään vasta ennen kymmentä ja aamuruoan jälkeen suunnataan suoraan Maijan, Mintun ja Ossin sekä Mökön ja Mustin seuraksi. Papulla on vauhti päällä. Se leikkii Malvan kanssa. Se hakee Ossin heittämän pallon. Se höseltää siellä ja täällä ja tuolla. Sitten se riehuu taas Malvan kanssa. Kerjää lounasta ja sen jälkeen välipalaa. Makaa hetken kyljellään, kun katsotaan Pyjamasankareita televisiosta. Ja sitten se taas puuhaa ja osallistuu.

Kolmeen mennessä se on touhunnut liki tauotta 4 tuntia. Tullaan kotiin ja vedetään henkeä 45 minuuttia. Sitten lähdetään Jakomäkeen Katjan lauman seurana ulkoilemaan. Papu luukuttaa reikä päässä joka suuntaan. Se ui, ui ja ui. Juoksee. Remu yrittää vokotella Papua, mutta homma kääntyy lopulta aika pitkälti siihen, että Remu ei enää jaksa, kun Papu ympärillä sinkoilee sinne ja tänne ja tuonne ja kiemurtelee selällään maassa ja haastaa Remua riehumaan vielä vähän lisää! Papu ei yhtään ymmärrä, että vokottelusta pitäisi hermostua. Eihän ole mitään hermostumisen syytä, jos kerrankin saa itselleen seuramiehen, joka hyrrää ympärillä innoissaan. Sehän on vain mahtava tilaisuus riehua!

Kuuden aikaan tullaan kotiin ja lepäillään pari tuntia. Sitten koirat autoon ja Luukkiin iltauinnille. Papu kiskoo Hepolampea kohti ja kuulostaa keuhkotautiselta. KRÖRGHHHH KRÖLGHGHHH LÄÄH LÄÄH!! Taas se ui. Kevyen näköisesti se kauhoo kerta toisensa perään hakemaan vedestä keppiä. Ja sitten kun keppiä ei enää heitetä, se touhuilee kepin kanssa rannalla ja odottaa, että ihmiset tulisivat pois vedestä. Ihmisten pukiessa Papu, Musti ja Mökö pistelevät villiä rallia ympäri metsää. Ja lammelta pois kävellessä Papu pinkoo tyylilleen uskollisena jokaista tieltä erkanevaa polkua kiiturina edestakaisin.
























Kymmenen aikaan illalla ollaan takaisin kotona.

..ja voi pojat. Papu on todellakin kaikkensa antanut. Se on raato. Se hengittää ja välillä avaa silmänsä seuratakseen, mihin liikun. Mutta se ei itse liiku. Ei se vaihda edes asentoa. Papunkin energialla on ääri ja laita. Ja tänään se todellakin pääsi tuuttaamaan jokaikisen energiapaukkunsa taivaan tuuliin.


maanantai 30. heinäkuuta 2018

kovaakovaakovaa!!

A-projekti etenee hurisemalla. Olen yllättänyt itseni nyt jo kahteen otteeseen sen kanssa, miten rohkeasti uskallan lähteä vaikeuttamaan tehtävää. Ensimmäisen kerran tarvitsin siihen henkistä tukea, mutta Aikin rohkaisemana keppiprojekti harppoi eteenpäin jättimäisin loikkauksin. Toisella kerralla pystyn jo itse näkemään, että "tätä on turha hinkata sen enempää, vaikeutetaan!" A aloitettiin toukokuun alkupuolella, kun tehtiin boksia keväisellä Ojangon parkkiksella parina päivänä. Sitten homma jäi lähestyvän loman kiireiden alle ja seuraavana kaiken huomion veivät kepit.

18 päivää sitten vihdoin sain aikaiseksi tarttua tuumasta toimeen ja ryhtyä opettamaan A:ta Papulle ihan oikeasti. Ensin piti rikkoa sen vakaa usko siihen, että jokaikisellä kontaktipinnalla kuuluu pysähtyä. Kun tämän sai tehtyä, on eteneminen ollut aivan yhtä pitkin harppauksin tapahtuvaa kuin kepeilläkin. Videoinneista päätellen noin viiden-kuuden treenin aikana ollaan päästy siihen tilanteeseen, että A eilen nostettiin täyteen korkeuteen ja aamupäivällä Katjan kanssa tehtiin 2 suoritusta täyskorkealla ja illalla Tean kanssa treenattiin lisää täyttä korkeutta.

Rutiini puuttuu toki vielä täysin, ja A:n ottaminen osaksi rataa ja ohjausten liittäminen A:lle ovat vielä vahvasti työn alla. Huipun ylittämisessä kävi eilen yksi "huisaatana"-tilanne, kun ihkaensimmäistä kertaa päästin Papun lähestymään A:ta putken kautta. Tulihan se sieltä - komealla kaarella suoraan alastulolle ilman välilaskuja.. Toisella suorituksella otin itseltäni vauhdin pois ja annettiin palaa. Papulla pysyy pää mukana tekemisessä, joten se korjasi huipun ylityksen järjelliseksi kahden laukan suoritukseksi. Onneksi.

Nyt haetaan tekemiseen rutiini, otetaan A osaksi kokonaista ratasuoritusta ja opetellaan kääntymään A:lta ainakin loivasti - ja sitten suunnataan ykkösluokkaan häntä pystyssä. Eiköhän me ennen elokuun syyskuuksi kääntymistä päästä kisakentille näyttämään, mistä meidät on tehty. :)


tiistai 24. heinäkuuta 2018

A etenee

Ollaan tämän kesän treenit painostettu miltei täysin esteosaamiseen. Ohjaamispuoli on sen seurauksena ajoittain vähän hakusessa, kun Papun itseluottamus on kasvanut ja se poimii esteitä ohjauksesta huolimatta. Ei olla käyty ohjatuissa treeneissä kohta pariin kuukauteen, mutta syksyn aikana ryhdytään taas panostamaan ohjauksen noudattamiseen. Nyt mennään vielä estepuolella, koska A pitäisi saada kisakuntoon.

Kepit ovat harpanneet ihan huimasti eteenpäin. Eikä olla niitä edes treenattu mökkikeikan jälkeen juurikaan. Toki ollaan tehty keppejä, kun on käyty treenaamassa, mutta määrä on niin vähäinen, etten voi uskoa, miten taitava Papu treenimäärään nähden jo on. Erilaiset lähestymiset täytyy vielä ottaa haltuun, mutta Papu on selvästi löytänyt tavan käyttää kroppaansa keppisuorituksessa.

Puomi ja keinu ovat ihan hyvässä vaiheessa. Puomiin tulee takuulla vielä vauhtia lisää, kunhan Papu oppii, että se on yksi este radan varrella ja homma jatkuu puomin jälkeenkin. Tähän asti puomi on ollut varmaankin 95% (luultavasti siis ihan liikaa) suorituksista vain yksittäinen este, mutta nyt olen pyrkinyt aktiivisesti tuomaan sen osaksi treenipätkiä.

A on sekin harpannut aimoannoksen eteenpäin. Nyt Papu tietää, että sen on tarkoitus juosta A:n läpi, eikä se edes harkitse pysähtymistä. Laukkamääräkin on oikea. Eilen Papu lennähti kertaalleen A:n huipun yli tyylillä "ohopsanssaa!" ja päätti heti seuraavalla korjata tekemisensä hallitummaksi. Kertaalleen se myös tarjosi loikkaamista. Tämän suorituksen jälkeen minun reaktioni oli jättää kehuminen ja palkkalelun repiminen pois (heitin pallon palkaksi, koska en persjätössä nähnyt, että se loikkasi - onneksi treeniseuralainen Aikki toimi silminäni), ja Papu korjasi suorituksensa myös tuossa tapauksessa seuraavalla yrityksellä oikeaksi. ..ja juuri tätä ominaisuutta Papussa rakastan! Se menee räkä poskella, mutta aivot toimivat silti.

Elokuun aikana pistetään A kuntoon ja sitten aletaan kiertää kisoja ihan juuri niin paljon kuin hyvältä tuntuu. :) Eli todennäköisesti viikonloput painottuvat siitä eteenpäin vahvasti tyttötiitiäisen kisamatkoihin.


keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

A kuntoon, osa2

Tänään tehtiin Papun kanssa täysin litteäksi laskettua A:ta. Laitoin A:n sivuille siivekkeet ja siivekkeiden väliin riman niin matalalle, että se oli liki kiinni A:n pinnassa. Ja kuinka ollakaan, Papu pystyi nyt juoksemaan kontaktipinnan läpi boksin kautta! Sille on vaivatonta osua boksiin ja se tekee nätisti kolmella laukalla juuri niin kuin pitääkin. Kertaakaan se ei ole loikannut boksista yli ja suoritukset muuttuivat rennommiksi ja rennommiksi joka kerralla. Se ei myöskään kääntynyt katsomaan minua, vaikka hyvin tiesi, että eteen lentävä palkka on minulla. Sille on tullut vahva rutiini suorittaa asioita eteenpäin, mikä on ihan älyttömän jees.

Nyt tarvitsee nostaa A vähän kerrallaan ylös ja saada Papu luottamaan siihen, että "KOVAA!" -käskyllä on lupa luukuttaa menemään. Näyttäisi siltä, että Papu on juuri sopivan kokoinen suorittamaan A:n ilman että sen tarvitsee sen enempää venyttää kuin kootakaan laukkaansa. Se voi vain juosta.

tiistai 10. heinäkuuta 2018

projekti "A valmiiksi" ja eka kisastartti

Eilen käytiin testaamassa, miten Papu treeniolosuhteissa suoriutuu lujasta vauhdista lähestytyt kepit. Yhden virheellisen lähestymisen jälkeen se osasi koota itsensä toiseen väliin varsin ensiluokkaisesti! Hidastetusta videosta näkee, miten viimetinkaan se tosiaankin jättää jarruttamisen, mutta se jarruttaa juuri sopivasti eikä ongelmia toiseen väliin taipumisessa ole kovasta vauhdista huolimatta. Jes. :)

Tänään palattiin juoksuA:n kimppuun. Yritin naksutella Papulle loivalla A:lla boksin läpi juoksemista, mutta eihän siitä tullut YHTÄÄN mitään. :D Papulle on taottu aivoihin niin vahvaksi pysähtyminen, että sen oli aivan mahdotonta rikkoa tuota sääntöä. Sille oli kuitenkin maailman helpointa suorittaa tasaisella kahden hypyn ja boksin avulla A:n suoritukseen tarvittavat laukat, joten eiköhän tästä hyvä tule, kunhan saan neiti Tunnollisen ymmärtämään, että boksin kanssa saa juosta kontaktista läpi. :) Testataan huomenna ihan litteää A:ta ja hyppyjä A:n pinnalla, jolloin ehkä rikotaan tarpeeksi kontaktiesteen vaikutelmaa, jolloin voitaisiin siitä siirtyä kohti korotettua A:ta ja siitä täysikorkeaan esteeseen. Ainakin Nokille litteä A + hypyt sen päällä olivat tarpeeksi erilainen kokemus ja se pystyi menemään kontaktista läpi.

Viikonloppuna mennään toisiin virallisiin. Ekoista jäi niin hitsin hyvä mieli, että innolla jo odottelen viikonloppua. Papun kanssa on ihan hurjan hauskaa, ja vaikkei me osata vielä kaikkea - todellakaan - me osataan jo vaikka mitä. Itseäni taputtelen selkään siitä, että en sortunut ekassa startissa pentuohjailuihin tai varmisteluihin, vaan mentiin rohkeasti tekemään sitä, mitä halutaan, eikä sitä, mikä on tulosvarminta. Esimerkiksi alussa uskalsin kokeilla sellaista ohjausta, joka voisi hyvinkin tuottaa suuria ongelmia kokemattomalle koiralle: hypytin Papun kohti "seinää" ekan esteen yli. Irrotin siis yksin tekemään ekan hypyn kentästä pois päin. Halusin kokeilla, vaikkei se varmasti nopein vaihtoehto ollutkaan. Halusin tietää, irtoaako se hypylle ja tekeekö se niin kuin se treeneissä tekisi: irtoaisi ilman mitään ongelmia. Ja tekihän se! Ihan huippufiilis, kun uskalsin kokeilla. Putkesta kääntyminen ei edelleenkään ole meidän osaamisalueellamme.. Eipä sitä olla treenattukaan, joten asia ei suoranaisesti yllättänyt. Maalissa Papu raivosi lelun kanssa kuin heikkopäinen tappaja. :D Se sai ihan selvästi kisafiiliksestä kiinni ja purki fiilistä maalissa lelun repimiseen.

Kepit eivät vielä onnistuneet osana rataa, mutta eiköhän sekin aika ole ihan pian edessä. Ja vaikkeivät kepit onnistuneet osana rataa, ne olivat yksittäisenä esteenä suoritettuna mageat! Papu ei häiriintynyt yhtään, että tein liikkuvan valssin keppien aikana, vedätin ja irtosin sivusuunnassa. Aika monta häiriötä pikkukoiraselle ensimmäisiin kisoihin! Mutta uskalsin pistää sen häiriöiden alle, koska varmistelu tuossa tilanteessa olisi ollut informaatioköyhää nössöilyä. ;) Paljon valaisevampaa oli haastaa Papua ja saada se tieto, että se kestää häiriöitä myös kisafiiliksessä.


keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

voi papu :D

Keppiprojekti etenee harppauksin. Eilen käytiin mökillä treenaamisen jälkeen kokeilemassa, miten pujottelu suorilla puukepeillä sujuu. Se kun on aika eri juttu puikata vinksottavilla ja joustavilla muovikepeillä verrattuna jäykkiin suorana pysyviin keppeihin. Ajattelin, että varmasti ollaan edetty, mutta nähtäväksi jää, kuinka haastavana Papu suorat puukepit kokee.

No eihän se kokenut. Se karkasi kepeille jo ennen kuin ehdin sanoa "kissa". Tai mitään muutakaan. Pujottelusta puuttui täysin vauhti, koska Papu tajusi itsekin, että palkkaava henkilö on vielä aivan kuutamolla eikä kukaan ole edes käskenyt pujottelemaan. :D Mutta niin vaan Lady Brown puikkasi alusta loppuun asti. Palkkasin tietenkin hihkuen ilosta, koska se selvisi urakasta täysin ilman minun, etupalkkaajan tai ohjurien tukea. :) Kokeiltiin sitten ihan hallitusti ja yhteistuuminkin. Karoliina seisoi etupalkkaajan roolissa keppien päässä. Siivekkeen takaakierron kautta tehdyt suoritukset olivat kerrassaan mainioita! Juoksin ohi ja vedätin niin paljon kuin ehdin. Ei ongelmaa. Lähetin tekemään yksin. Ei ongelmaa. Sivulaukkasin Papun vieressä ja kosketin kädellä maata keppien aikana. Ei ongelmaa.

Seuraavaksi täytyisi kai ryhtyä urakoimaan A:n kimpussa, että saataisiin koko estepaketti kasaan lopultakin.

----------------

Tänään katselin, kun Papu juoksi. Oltiin Miikan ja Miskan kanssa metsälenkillä. Ja Papu juoksi. Ja juoksi. Kieli roikkui miltei kirjaimellisesti vyön alla, ja silti se vaan pinkoi menemään riemukas ilme kasvoilla. Ei se kaivannut seuraa mukanaan juoksemaan, koska kyse ei ollut leikkimisestä. Se oli silkkaa kropan käytön riemua. Ja sitä Papu harrastaa oikeastaan ihan jokaisella metsälenkillä. Se kiihdyttää, jarruttaa, kääntyy, kumartuu, ponnistaa liikkeelle, kiihdyttää, kääntyy ja juoksee taas.

Se on omaperäisyydessään, vilkkaudessaan ja äänekkyydessään mitä hauskin tapaus. Se ei ole mikään sopuisuuden multihuipentuma vieraiden koirien osalta. Parhaiten sen sävelet soivat yhteen niiden koirien kanssa, joilla on ns. "munaa" tai joilla on iän mukanaan tuomaa luontaista auktoriteettia. Se ei ole eläessään tapellut yhdenkään koiran kanssa, mutta hihnassa se herkästi ärjähtää vieraalle koiralle. Tästä harjoitellaan eroon pääsemistä, koska kyse on kerrassaan typerästä tavasta. Ja onneksi Papu ainakin tähän asti on irti ollessaan tullut juttuun ihan kaikkien tapaamiensa koirien kanssa sukupuoleen ja ikään katsomatta.

Tuttujen koirien kanssa Papu on mitä luotettavin. Se rakastaa peuhaamista eikä sen kuppi ole mennyt nurin edes silloin, kun Arpa murjaisee käsilaukulla päähän. :D

Ja ihmisten kanssa.. Voi Papu! Ihmisten kanssa se on maailman hurmaavin pikkukoiranen. Ei se ole mikään liehakoiva mielistelijä - ei alkuunkaan. Eikä se välttämättä edes hae ihmisten huomiota (paitsi minun :D ). Mutta se rakastaa siliteltävänä olemista, jos vain malttaa pysähtyä siliteltäväksi, se ei arastele ketään ja ennen kaikkea se RAKASTAA ihmisiä, jotka leikkivät sen kanssa taisteluleikkejä tai antavat namia. Sen voi huoletta ottaa mihin vain mukaan, ja se on turvallinen ja luotettava. Ja toki äänekäs ja vilkas. ;)

Kotikoirana Papu ei ole mikään maailman helpoin yksilö. Se haluaa tehdä, osallistua, nähdä, kokea, haistaa, maistaa, liikkua. Sille rauhoittuminen ja tylsyys on vastenmielistä, tosin kotioloissa se kyllä pystyy varsin mallikelpoisesti kumpaankin olosuhteiden pakosta. Kola ei salli kotona sähläämistä ja häröilyä, koska pienessä kodissani tilaa sellaiselle ei yksinkertaisesti ole. Jos tilaa ja ennen kaikkea tilaisuus olisi, Papu kyllä mielellään touhuaisi aamusta iltaan ja illasta milteipä aamuunkin. Noki, Kola ja Pika ovat rauhoittumisen ja tylsyyden siedon osalta huomattavasti helpompia tapauksia. Ne rauhoittuvat ihan omatoimisesti missä tahansa tilanteessa, jos ollaan paikallaan ja näyttää siltä, että mitään ei tapahdu. Papu ei sellaista osaa. Sen vilkkaus näkyy touhuiluna. Olen aivan varma, että koulutuksella olisi voinut vaikuttaa touhuilun määrään, mutta sellainen koulutus on jäänyt minulta tekemättä, koska en kai koe toimintaa riittävän häiritseväksi puuttuakseni siihen..

Kaikissa elävissä organismeissa on omat virheensä, sillä täydellistä ei ole olemassakaan. Papun kauneusvirheet ovat sen vilkkaudessa, äänekkyydessä ja tarpeessa ärvähtää koiralle hihnatilanteessa.

Mutta vaikka vilkkaus välillä kallistuu miltei häiritsevän puolelle ja meteli on melkoinen, Papu on minun käteeni juuri sellainen koira, jonka halusinkin saada:

Sen sydän on kultaa, sen moottori on titaania, sen kroppa on elohopeaa ja sen taisteluhalu on dynamiittia.

sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

keppiprojekti etenee jälleen

Tasan kaksi viikkoa on nyt puuhattu keppien parissa ohjureiden tukemana. Ja hyvältä alkaa näyttää!

Käytiin Ojangossa muutamat kerrat tekemässä ja sitten olikin jo juhannus, joten tultiin mökille jatkamaan pihatreenejä. Laitoin aluksi pihakepit vinoiksi, jolloin tekeminen on helpompaa ja nopeampaa. Niillä tehtiin jokunen päivä.




Ohjureita laitan tarvittaessa alkuun tai loppuun. Häiriönä olen mökkiolosuhteissa käyttänyt lähinnä sijantiani ja liikettäni. Kun palataan treenikentille, täytyy palautella ohjureita takaisin ja tehdä vielä haastavampia häiriöitä. Tällä hetkellä esimerkiksi Papua vastaan käveleminen onnistuu vain etupalkan kanssa. Myös lelun heittäminen suorituksen aikana saa Papun poistumaan kepeiltä kesken.
 









torstai 14. kesäkuuta 2018

keppiprojekti etenee

Aikin innostamana rakensin sähköputkesta ja puristimista ohjurit. Enpä olekaan koskaan aiemmin hyödyntänyt ohjureita keppiopetuksessa, joten aika puhtaalta pöydältä lähdettiin liikkeelle. Itsehän olisin ilman mentorointia jatkanut ohjureilla hinkuttamista varmaankin hamaan maailman tappiin asti. Mutta rohkaistuna ryhdyin poistamaan ohjureita heti ensimmäisenä opetuspäivänä.

Olin pessimistisen varma, että Papu sekoaa sävelissä, kun otan ensimmäiset ohjurit pois. Se kun oli ollut jo oma pikkuprojektinsa, että sain Papun ymmärtämään, että ohjurit näyttävät reittiä - ne eivät ole mikään kiipeilyteline, jossa sukellellaan yli ali ja ympäri. Mutta Papu pääsi yllättämään ja kieppui ongelmitta poistetuista ohjureista huolimatta. Ja vauhtiin päästyäni ohjureiden poistaminen etenikin aika harppauksin.

Treenejä kertyi neljän päivän aikana melkoinen määrä. Yksittäisellä treenikerralla Papu suoritti kepit keskimäärin ehkä noin 4-5 kertaa. Treenikertoja kertyi päivän aikana melkoinen määrä, varmaankin vähintään 5 treenikertaa per päivä, todennäköisesti enemmänkin. En kuitenkaan kokenut, että treenimäärä olisi ollut liikaa, koska Papun vire pysyi mainiona eikä se ollut treenin jälkeen missään määrin läkähdyksissään, vaan olisi palavasti halunnut vielä jatkaa. Mökillä treenaamiseen oli optimaaliset olosuhteet, kun sää ei ollut helteinen ja treenit oli helppo pitää lyhyinä ja toisaa usein, koska treenaamaan mökin pihassa. Kotioloissa en varmastikaan olisi saanut toteutettua projektia näin simppelisti, koska treenikentälle on matkaa pari kilometriä. Ja vaikka se on lyhyt matka, se on silti noin pari kilometriä enemmän kuin matka mökin sisätiloista treenipisteeseen.. :D

Ensimmäisenä päivänä poistin lopulta muistaakseni 3 ohjuria.


Toisena päivänä poistin 2 ohjuria lisää.


Kolmannen treenipäivän iltana jäljellä oli enää 3 ohjuria.




Neljännen päivän aamuna aloitin kahdella ohjurilla ja iltapäivästä poistin nekin.




Projekti eteni jättimäisin harppauksin! Toki pujoittelu on vasta varsin hataralla osaamispohjalla ja häiriöiden sieto on toistaiseksi liki nollaa. Mutta nyt kun pujottelu on teknisesti hallussa, voidaan palauttaa ohjureita ja ryhtyä haastamaan häiriöiden avulla.

Tarkoituksena on käydä läpi ainakin seuraavia häiriöitä ohjureiden tukemana:
a) Ohjaajan liikehäiriöt: persjättö, takanaleikkaus, päällejuoksu, sivuirtoaminen, rytmin muutos keppien aikana
b) estehäiriöt: putki keppien edessä, kepit seinää päin, este/putki/keinu/puomi ohjaajan ja keppien välissä, putken suu lähelä keppien sivulla...
c) lähestymiskulmat ja vauhti kepeille tultaessa

Tavoitteena on saada kepit ratakuntoon kuukauden sisällä, sillä ajatuksena on suunnata virallisiin kisoihin hypäreille heinäkuun puoliväliin mennessä. :)

maanantai 14. toukokuuta 2018

kepikepi ke ke ke!

Nyt on laitettu aktiivisesti alkuun myös Papun keppiprojekti. Meni vähän pohtimiseksi, että millä ihmeellä kepit kannattaisi opettaa, kun ei ole treenioikeutta oman seuran kentälle, jossa olisi (ilmeisesti) käytössä vinokepit ja kujat. 2x2-kepit eivät vain ole minun juttuni. En osaa ja turhaudun.

Mutta onneksi tajusin helatorstain neljän päivän vapaan aikana, että Ojangossakin on kujat (ja 2x2-kepit). Tein kujan myös 2x2-kepeistä, koska niiden avulla kujan kapeutta on helpompi kontrolloida. Ensin tehtiin 20cm leveää kujaa parina päivänä. Tänään kavensin kujaa ehkä 15 senttiin ja päivän toisella treenisetillä käänsin ensimmäisen välin lähestulkoon suoraksi. Ollaan tehty nyt vain jotakuinkin suoria lähestymisiä ja hakusessa vain pujottelutekniikka. Lähestymiset harjoitellaan vähitellen kuntoon. Olen kylläkin heti ottanut siivekkeen kierron keppien alkuun ja seuraavaksi on tarkoitus lisätä jokin este tai muu vastaava keppien loppuun, jotta kepeistä tulee mahdollisimman nopeasti osa "rataa". :)

Kisaikä tulee täyteen tämän viikon lauantaina, mutta kisaaminen aloitetaan vasta sitten, kun kepit ja A ovat sellaisessa kunnossa, että tuntuu mielekkäältä aloittaa. Ehkä loppukesästä. Ehkä aiemmin. Ehkä myöhemmin. Epiksissä mölliradoilla sitä vastoin olisi tarkoitus käydä riehumassa ja rellestämässä pitkin kesää, koska Papun kanssa räjähteleminen on niin huisin hauskaa. :D

lauantai 21. huhtikuuta 2018

viisas tenava

Ollaan yskäkarenssin aikana käyty Papun kanssa kolme kertaa tekemässä A:n boksia. Kaksi ensimmäistä kertaa tehtiin ihan vain boksiin menoa ja sieltä poistumista namipalkalla ja muutamia kertoja lentävällä lelulla. Papu fokusoi ihan älyttömän hienosti boksiin. Sitä huomaa oppineensa Nokin ja Pikan boksihommien jälkeen pal-jon. Silloin aikanaan en todellakaan kyennyt näkemään, milloin koira ymmärtää boksin merkityksen ja milloin kyse on sattumasta. Sain siis koirat kyllä menemään boksiin, mutta minulle riitti, että se tosiaan osuu boksiin riippumatta siitä oliko kyse tuurista vai tarkoituksella tehdystä osumasta.

Kolmen treenikerran aikana on ollut hurjan helppoa nähdä Papusta, koska se tekee ajatuksella ja koska se vaan tekee ilman keskittymistä. Papu kyllä osuu joka kerta (koska etäisyys boksiin on toistaiseksi ollut ihan lyhyt ja vauhti sitä myöten varsin hallittu). Mutta suoritus on aivan eri näköinen silloin, kun se ajattelee boksia vs. kun se vain menee. Olen päässyt merkkaamaan ajatuksella tehdyt suoritukset isoilla kehuilla ja siten erottelemaan Papulle sen, mitä haluan. On ehkä aavistuksen hankalaa sanoa, mistä sen eron näkee. Papu ei suoranaisesti pysähdy boksiin, mutta se ikään kuin painaa itseään boksissa aavistuksen kauemmin ja painokkaammin maata kohti kuin niiden suoritusten aikana, jolloin se vain keskittyy juoksemaan lentävän lelun perään.

Eilen tehtiin tolpan kierron kautta boksin läpi juoksemista lelupalkalla. Etäisyys tolpalta boksiin oli ehkä ~2m, eli edelleenkään vauhti ei kasva niin kovaksi, että laukka venyisi niin pitkäksi, että on mahdollista hypätä boksin yli. Todennäköisesti lisään etäisyyttä ja sitä myöten vauhtia vasta siinä vaiheessa, kun saan apupalkkaajan helpottamaan väärien suoritusten palkkaamatta jättämisessä.

Ihan mahtavaa, että vaikka Papun kierrokset piiputtavat aivan punaisella, kun tehdään aksaa, niin sillä säilyy siitä huolimatta oppimis- ja keskittymiskyky. Ihana Pupanen. :)

keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

juoksuA:n kimppuun!

Tänään Papu aloitti juoksuA-urakan. Tarkoituksena on takoa Papun aivoihin boksin merkitys ja siirtää se sitten A:lle, kunhan on tehty tasaisella boksin merkitys Papulle selväksi. Ensin opetan Papun menemään boksiin ja sitten loikkaamaan boksiin ja sieltä pois. Kun tämä on harjoiteltu, lisään yhden hypyn A:n "harjaksi" ja myöhemmin toisen hypyn A:n "ylösmenoksi". Ja lopulta viedään koko komeus A:lle ja nostetaan vähitellen A täyteen korkeuteen.

Kokosin boksin ja laitoin sen maahan. Otin Papun autosta ja ennen kuin ehdin kissaa sanoa, Papu seistä tökötti boksissa sen näköisenä, että "anna palkka, mä teen tätä täällä jo, missä sä kuhnailet!" Se ryhtyi siis liiottelematta tai kaunistelematta välittömästi tekemään juuri sitä, mitä pitikin. Olenkohan tehnyt tätä treeniä joskus sen pikkupentuaikana, vai mistä ihmeestä se tiesi, mitä pitää tehdä? Naksuttelin boksiin menemistä ja palkkasin namilla ensin boksiin ja sitten boksin ulkopuolelle, jotta sain Papun menemään boksiin ja tulemaan sieltä pois. Mitään suoranaista opetettavaa ei ollut, kunhan vain palkkasin sitä, mitä Papu teki - se nimittäin teki koko ajan pelkkiä oikeita asioita. Ainoa juttu, jossa ohjailin sen toimintaa oikeampaan suuntaan, oli vahvistaa boksista ulos loikkaamista. Papu olisi mielellään tarjonnut 2o2o:ta. Muutamien treenisettien ja autossa lepäämisten jälkeen otin palkaksi pallon. Papu lähti boksiin ja sen jälkeen palkaksi heitetyn pallon perään. Täytyy vielä panostaa siihen, että Papu oikeasti keskittyy boksiin menoon eikä ajatus siirry liikaa eteen lentävään palloon ja osumat muutu epähuomiossa tehdyiksi vahingoiksi. Ensi kerralla voisi kokeilla namimaatin käyttöä.

keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

homma etenee

Taas homma etenee... Taas homma etenee, kun taakka kevenee. Lähetää vetelee. Moottori pärisee. On kolikoita, seteleitä sellasii epeleitä. Ei ne tunne meitä..

Enpä olisi 2 kuukautta sitten uskonut, että nyt ollaan tässä. Vielä tammikuussa tekeminen Papun kanssa oli ihan sekoilua, räjähtelyä joka suuntaan ilman käsitystä siitä, mitä tässä oikein ollaan tekemässä. Tai Papulla oli varmasti joku käsitys. Ja minulla joku. Mutta yhteiskäsitys puuttui aika pitkälti kokonaan. Eikä kontakteista ollut vielä oikeastaan mitään käryä. Vähän oli kokeiltu madallettua keinua ja viime syksynä sähellettiin puomin alastulon parissa. Mutta mitään järjellistä ei oltu saatu aikaan. 2o2o-temppu oli toki Papulle ihan tuttu, mutta paikallaan pysyminen ja vapautumisluvan odottaminen oli jotakuinkin toivotonta. Onneksi jätettiin puomi silloin siltä erää siihen ja ryhdyttiin treenaamaan ihan muita juttuja. Papun pää vaan oli vielä ihan liian villi ja nuori ja holtiton, että se olisi malttanut.

Ja nyt yhtäkkiä ollaankin jo tässä. Papu pystyy tekemään täyskorkeaa puomia ja keinua kokonaisena. Ne voi liittää osaksi rataa. Ne voi tehdä täydessä vauhdissa. Voin juosta täysillä ohi tai jäädä taakse. Haluan edelleen käyttää mahdollisimman paljon etupalkkaajaa kummallakin kontaktilla, koska haluan vahvistaa ja vahvistaa ja vahvistaa Papulle ajatusta siitä, että sen tehtävä on mennä esteen päähän. Minun liikkeeni suunta tai vauhti ei merkitse, vaan Papu suorittaa esteen minun liikkeestäni huolimatta. Vähitellen ryhdyn kyllä lisäämään esteitä kontaktin ja etupalkkaajan väliin, mutta ei ole mikään hätä tai hoppu saada projektia päätökseen. Nokin kanssa tehtiin satoja toistoja etupalkalla ja sillä saavutettiin hienoja tuloksia. Joten Papu saa ihan rauhassa tottua etupalkan kautta itsenäisyyteen ja toivottavasti oppii lopulta vähintään yhtä hienot kontaktit kuin Noki. :)

Muutenkin yhteistyö on löytynyt. Jopa siinä määrin, että Papun ohjaaminen tuntuu helpommalta kuin Pikan ohjaaminen - ja hetkellisesti jopa helpommalta kuin Nokin ohjaaminen. Papu irtoaa, mutta on silti hallinnassa. Se kiihtyy ja kääntyy ja sen liikenopeutta ja etenemistä on helppoa ennakoida. Jolloin on helppoa luottaa sen taitoihin ja antaa Papulle vastuuta tekemisestä. Pikalla on edelleen päiviä ja päiviä. Toisinaan se irtoaa kuin silakka. Ja toisinaan se on kuin lahkeeseen pureutuva takiainen. Toisinaan se pinkoo hirmu hyvää kyytiä. Ja toisinaan se väsähtää ja muuttuu sitä myöten pieneksi mustavalkoiseksi mölyäväksi keinuheposeksi. :D Yritä siinä sitten ennakoida ja luottaa. :D

Kisaikä koittaa parin kuukauden päästä. Mikään paniikki ei tuon asian kanssa ole. Papu on selkeä medi ja minulla ei ole mitään pakonomaista tarvetta päästä kisaamaan heti, kun kisaikä koittaa. Mennään sitten, kun siltä tuntuu. Kepit ovat vielä ihan alkeissa ja A:ta ei olla edes aloitettu. Mennään toki ainakin hypäreille kokeilemaan yhteistyötä, kun kepit saadaan sujumaan, että ei ole mikään tarve myöskään vältellä kisaamisen aloittamista. Papun kanssa yhdessä tekeminen on niin hurjan hauskaa, että kyllä toki jo odotan sitä, että päästään sen kanssa kisakentille. Mutta kaikki aikanaan. :)



lauantai 10. maaliskuuta 2018

pitkän illan jälkeen: niin siistiiiiii!

Pistetään se nyt tänne blogin puolellekin talteen, oli sen verran pitkä ilta eilen.

Ratapiirros näytti älyttömän hauskalta rallattelulta, joten kaarrettiin Lägin hallille Saijan treeneihin innosta puhkuen. Piirroksesta katselin, että Papu pystyy tekemään radasta pitkiä ~10 esteen pätkiä, joissa on sopivasti irtoamista ja sopivasti ohjattavaa. Jesjes!

Tutustumisen jälkeen istahdin odottamaan omaa vuoroa. Auton avaimet jäivät etupenkille odottamaan. VIRHE. Oma vuoro lähestyi, joten lähdin hakemaan Papua autosta. Totesin, että auto on lukossa, joten painelin takaisin hallille hakemaan avaimia takin taskusta. ..ja sitten se iski tajuntaan. Avaimet eivät olleet taskussa, vaan etupenkille könynneen Pikan tassuissa. Se oli lukinnut koko lauman autoon sisälle.

Yritin maanitella Pikaa vaihtamaan asentoa. Se tuijotti minua kuin vähäjärkinen. Yritin komentaa sitä siirtymään. Yritin karjua. Kiroilin. Maanittelin. Tuotiin vieras koira auton viereen, josko Pika alkaisi haukkua sille ja tassuttelisi auton auki. Joku heilutti Pikalle lelua ikkunan takana. Minä heilutin autoa, että Pika vaihtaisi asentoa. Karjuin vähän lisää. Käskin siirtymään. Kutsuin auton toiselta puolelta. Vähitellen ympärillä oli melkoinen määrä ihanaa ystävällistä agilityväkeä. Eräs soitti miehelleen, toinen isälleen, minä soitin lukkosepälle (hinta käynnistä: 400e, joten ei kiitos), Saija soitti miehelleen, minä soitin Miikalle.. Lopulta saatiin aikaiseksi suunnitelma, että erään treenaajan isä ajaa paikalle ja käy Biltemasta jotain tarvikkeita. Siinä vaiheessa tuli mieleen, että jossainhan se vara-avain on oltava, kun oltiin jo varmaankin tuntia aiemmin todettu, että minulla se ei ainakaan ole. Miika vahvisti: se on Tikkurilassa. Ja Miika on Kangasniemellä mökillä. Vanhemmat konsertissa. Petja puhelimen tavoittamattomissa. Yleisavain Miikan kotiin on taloyhtiön hallituksen pj:llä, mutta ei mitään tietoa mikä henkilön nimi on, että voisi soittaa ja varmistaa, että hän on kotona ja suostuu avaamaan oven minulle..

Treeniryhmässä oli paikalla Karoliina, joka aivan ihanana lupasi lähteä käyttämään minua Tikkurilassa. Eipä siinä auttanut kuin luottaa siihen, että perheellinen henkilö on kotona, suostuu avaamaan oman ovensa minulle ja sen jälkeen Miikan oven yleisavaimella. Pj:n oven avasi hänen ~8v poikansa. Oli siinä änkyttämistä, kun yritin keksiä, miten selittäisin tilanteen pikkukundille, jonka äiti ei ole kotona. Poika tuijotti minua aivan tyynesti, haki puhelimensa ja soitti äidilleen. 10 minuutin päästä äiti saapui jostain paikalle ja hän suostui kuin suostuikin avaamaan Miikan oven. Kaivelin vara-avaimen esille ja näytin sitä valvontakameralle. Puhelimen päässä Miika tuijotti mökillä kamerasta kotinsa tapahtumia ja varmisti, että otin oikean avaimen. Ei kun takaisin Lohjalle.

Helpotus oli jättimäinen, kun sain lopulta auton ovet auki. Onneksi sää oli leuto, eikä koirilla ollut autossa luonnollisestikaan hätäpäivää. Ne ovat tottuneet odottelemaan autossa pitkiä aikoja, joten niille ilta ei poikennut juurikaan normaalista. (Tosin normaalissa tilanteessa käyn tsekkaamassa koirien vointia melko tiuhaan tahtiin, ja nyt ne kököttivät yksin puolisentoista tuntia.)

Ei käynyt edes mielessä, että pääsisin enää treenaamaan, oma ryhmänihän oli loppunut jo tunteja aiemmin. Kävin huikkaamassa hallin ovelta Saijalle, että sain koirat ulos autosta - ja sainkin kutsun tulla treenaamaan vielä illan viimeisenä! Miten mahtavia tyyppejä aksapiireissä ihan oikeasti pyöriikään! Koko illan aikana kaikki kohtelivat minua ymmärtäväisesti ja ystävällisesti ja pyrkivät auttamaan parhaansa mukaan. Ja sitten pääsin vielä treenaamankin!

Papun kanssa homma toimi aivan niin kuin olin ratapiirroksesta ajatellutkin. Se oli NIIN SIISTIIII! Hittovie että Papu on magee. Saijalta pikkutyttönen sai ylistystä ja minä kehotuksen ryhtyä palkkaamaan Papua ajoittain myös kädestä. "Sillä on toi radanlukutaito jo nyt aikamoinen, niin kun itseluottamus tuosta yhtään vielä kasvaa, se rupeaa lipsumaan ihan omille reiteilleen, jollei asiaan puutu." :D Lisäksi Saija kiitteli Papun räjähtävää vauhtia ja sen hämmästyttävää kykyä muuttaa toimintaansa heti, kun sille kerrotaan, että "ei noin, vaan näin". Tuota samaa on sanonut myös Iina. Puhuttiin myös siitä, miten minulla ei ole ollenkaan sellaista tunnetta, että ohjaisin pentua, vaan ohjaan Papua kuin Nokia. Saija vahvisti ajatukseni, en kulje kyyryssä tai saattele, vaan jätän Papun suorittamaan ja menen jo itse kohti seuraavia ohjauksia. Papu irtoaa ja liikkuu niin vaivattomasti, että illan treeneistä jäi jopa mieleen hetki, jossa pystyin ohjaamaan ja ajattelemaan samaan aikaan:"Nyt Papu tulee putkesta, näytä päällejuoksukäsi, ohjaa päällejuoksukädellä putkeen ja sitten mene jo!" Tämä ei Pikan kanssa tehdessä toteudu edelleenkään kovin usein. Joudun keskittymään Pikan kanssa niin vahvasti ohjaamiseen ja Pikan toimintaan, että en pysty irrottautumaan tietoiseen ajatteluun juuri ollenkaan.

Takanaleikkauksetkin ovat alkaneet sujua kuin itsekseen. Toki niihin tarvitaan vielä paljon paljon rutiinia, mutta Papu irtoaa takanaleikkauskohdassa edelle ja kääntyy leikkauksen suuntaan. Tämä oli vielä pari kuukautta sitten kovasti haastava homma.

Kaiken kaikkiaan illasta jäi lopulta pelkästään positiivinen fiilis. Papu on superprinsessa ja aksaväki avuliasta ja mahtavaa väkeä. ..ja Pikakin sai pitää henkensä, vaikka hetkellisesti meinasi allekirjoittaneelle tulla turhautumisesta aivoverenvuoto, kun Pika tuijotti lasin läpi ohitseni kuskin penkillä istuen, eikä vahingossakaan laittanut tassuaan avaimen päälle uudestaan. ;) :D

torstai 22. helmikuuta 2018

Hiihtoloman saavutuksia

Sunnuntaina Papu kävi Lahdessa epiksissa supermölleissä ja mölleissä. Supermölleistä tuli voitto ja mölleistä pari rimaa ja kielto - ja paljon hyvää kokemusta. :) Ja tänään 22.2.2018 saavutettiin se etappi, että Papu teki täyskorkean keinun osana "rataa". Putki-hyppy-keinu-hyppy -pätkä oli Papun mielestä ihan yhtä simppeli kuin se olisi ollut madalletulla keinulla. Siihen ei siis keinun nosto täyskorkeaksi vaikuttanut millään näkyvällä tavalla. Hassu koira. Aloitettiin myöa kujakepit loman aikana ja tänään niiden osalta syttyi myös ymmärrys siitä, millä pallon saa lentämään palkaksi. Vain kujan päästä aloittamalla voi ansaita palkan.

lauantai 17. helmikuuta 2018

mainiot piskit

Aluksi kurjemmat kuulumiset:
Pika on kolmen viikon saikulla, koska sen lonkankoukistajat ovat jostain syystä aivan jumissa. Riina käsitteli Pikan 2 viikkoa sitten maanantaina ja voi sitä kiemurtelun määrää. Pika ei olisi malttanut millään maata paikallaan käsiteltävänä, joten oli aika ilmeistä, että kroppa tosiaankin oli jumissa. Joko Pika on liukastunut jossain tai sitten sen takaosa meni jumiin Papun juoksujen aiheuttamista humppaliikkeistä - joita ei kuitenkaan kertynyt aivan holtittomasti, onneksi. Niin tai näin, viikon päästä selviää, onko 3 viikon hihnalenkityslevosta ollut apua. Toivottavasti on.

Nokin osalta elämä on ruusuilla pompahtelua, etenkin nyt, kun Papun juoksut päättyivät ja viimeisetkin huumaavat tuoksut ovat liuenneet olemattomiin. Nokin siirtyminen pikkumakseihin on aivan totaalisen hieno muutos. Tehdään kyllä vielä isomaksien hyppyjä tämä kevät ja alkukesä aina SM-kisoihin asti, koska halutaan osallistua seuran joukkueeseen, jos siihen meille mahdollisuus suodaan. Mutta sen jälkeen Noki siirtyy täysin matalammille rimoille. Tekeminen on miljoonasti helpompaa Nokille, eikä minun tarvitse suoda pienintäkään ajatusta sille, mistä Noki hypyille ponnistaa. Isomakseissa ponnistuspaikkaa tulee pohdittua väkisinkin ja tehtyä Nokin puolesta asioita, jotta tekeminen olisi sille helpompaa. Mutta pikkumakseissa se ei sellaista apua tarvitse.

Pikkumakseissa Noki on onnistunut nakuttelemaan alkuvuoden aikana muistaakseni 5 nollaa. Niistä kolme on voittonollia, yksi hopea ja yksi pronssi. Nokin tekeminen ja vauhti on siis pikkumaksien puolella varsin kilpailukykyistä. :)

..ja tästä päästään siihen aiheeseen, joka kytee pinnan alla agilitypiireissä. Ja olen aivan varma, että tutuissanikin on ihmisiä, jotka ajattelevat tästä asiasta eri tavalla kuin minä. Nimittäin pikkumaksien "virallisuus"/"epävirallisuus" herättää väkisinkin monenlaisia näkemyksiä ja tunteita. Kuten myös se, kuinka merkityksellistä menestyminen pikkuluokkien (sS/sL) puolella on. Ja erityisesti se, kuinka "oikeaa" voitot/sertit/menestys pikkuluokkien puolella on.

Minun mielipiteeni on se, että nyt kun säännöt on muutettu, on täysin käsittämätöntä ajatella, että tulokset olisivat missään määrin epävirallisempia tai kyseiset luokat missään mittakaavassa merkityksettömämpiä kuin vanhojen luokkien vastaavat. On aikamoista otsaa väittää, että sertit/voitot/jne ovat epävirallisia tai merkityksettömiä. Näin väittämällä asettaa itsensä melkoiseen ylimieliseen asemaan, kun "Tietää" asioiden oikean laidan lajiliittoa paremmin. Ja tuolla logiikalla myös mediluokka on epävirallinen - eihän sekään ole lajin alkuperäinen säkäluokka Suomessa. Toki tiedostan, että tällä hetkellä esimerkiksi minä ja Noki kisaamme palkintosijoitusten kannalta otolliseen aikaan. Luokka on vielä kovin pieni ja nopeita kisaajia siksi melko rajattu määrä. On siis vähemmän kilpakumppaneita pistämässä kampohin nollaradan aikaa vastaan. No. Elämä on. Sama tilanne on ollut esimerkiksi silloin, kun agilityssä on aikoinaan alettu kisata Suomessa. Olivatko nuo tulokset tuolloin jotenkin vähempiarvoisia? Tai jos tarkasteltaisiin jotain muuta lajia, jossa on vähän harrastajia ja kisataan, niin onko tuolloin kisan voittanut ansainnut voittonsa vähemmän kuin jossain harrastajarikkaassa lajissa?

Voin ihan rehellisesti myöntää, että minä ottaisin vahvasti itseeni, jos joku tulisi minulle kertomaan, että pikkumaksien tulokset ovat epävirallisempia kuin isojen maksien. Tai voitot jotenkin vähempiarvoisia. Jos ajattelet näin, niin onneksi sinun ei ole mikään pakko tulla sitä minulle kertomaan. Jos haluat voitoista tai serteistä jotain minulle sanoa, niin voit onnitella minua ja Nokia ja pitää loput mölyt mahassasi, koska ellet ole Herra/Rouva Sagi, sinun mielipiteesi on se epävirallinen, ei minun ja Nokin kisaluokka. :)

Papun kuulumisista sen verran, että voi hurja, miten hauskaa sen kanssa treenaaminen ja ylipäätään tekeminen on. Ja voi hurja, miten suuresti Papu minut tänään yllätti. Oltiin Anninan ja Yupin kanssa mätsärissä Ojangossa. Olin aivan varma, että näyttelytouhujen handlaaminen tulee tuottamaan Papulle isoja haasteita. Pitäisi malttaa ravata nätisti ja keskittyä olemaan söpö. Ou nou. Olin varma, että tulee meteliä, pomppuja, hihnassa sinkoilua.. Ja mitä vielä! Papu ravasi kuin näyttelyponi. Ihana! Laitan tähän alle videon tämän päivän mätsäristä.

Katsokaa nyt, miten nättinä ja söpönä se töpsöttelee menemään ja miten kilttinä ja rauhallisena se seisoo paikallaan, kun tuomari tulee tutustumaan. 




Huomenna mennään Papun kanssa Lahteen katsomaan, miltä A-qilityn epikset näyttävät. Jippijaijee! :)

Ja ihan viimeiseksi vielä video siitä, miten keinuhommelit Papun kanssa tällä hetkellä sujuvat. :)

perjantai 2. helmikuuta 2018

niin taitava

Papun kanssa treenaaminen on kyllä ihan ruusuilla tanssahtelua. Eihän se osaa vielä lähellekään kaikkia esteitä, enkä minä osaa edes likimain ohjata sen pirskahtelevan kuohahtelevan reaktiivista liikkumista. Mutta hittovie miten nopeasti se hiffaa, keksii, tajuaa, mukauttaa toimintaansa, käyttää kroppaansa.

Tänään oltiin Mustosen Saijalla treenaamassa. Ostin viikkotreenipaikan Lägille, kun koiria riittää ja ohjattua treenausta vain harvakseltaan. No nyt on ohjattua, ihan joka viikko kevääseen asti. :) Papun kanssa tehtiin penturataa, jossa oli 11 estettä, putkia ja hyppyjä. Nostin rimat tällä viikolla ensimmäistä kertaa 30cm korkeuteen ja niillä mentiin tänäänkin.

Papu on meteliä, räjähdyksiä, vauhtia, lisää meteliä ja taisteluleikkiin valmis purukalusto. Mutta siitä huolimatta se on myös korvia, aivoja ja miellyttämishalua pullollaan. Se on ihan käsittämätön yhdistelmä. Tuntuu, ettei tuollaiseen aivottomaan räkä poskella rähjäämiseen, hyppimiseen ja luvattomaan lelun varasteluun voi mahtua sekaan yhtäkään järjellistä ajatusta saati että voisi mahtua jotakin oppimisen edellytyksiä. Mutta niin se vaan oppii ihan todella pienestä.

Radan toinen hyppy oli takaakierto, johon olisi voinut tehdä pakkovalssin, niiston tai "laittoman päällejuoksun". Niisto on tuttua, joten päädyin valitsemaan päällejuoksun. Ja niin sitä mentiin. "Tule!" Papu lähtee hienosti takaakiertoon ja minä lähden pinkomaan alta pois. Ehdinkin mielestäni ihan hyvin, mutta silti Papu puskee jalkoihin ikään kuin ei olisi edes yrittänyt päätyä muualle kuin kinttujeni sekaan. "Ei se edes yrittänyt vaihtaa laukkaa! Teepä uudestaan, ohjaa vielä tarkemmin." Ja siinä kohdassa tajuan, että eihän me koskaan olla tehty sellaista ohjausta. :D Ei ihme, ettei vaihtanut laukkaa, kun luuli olevansa menossa juuri sinne, missä minä liikuin sen laskeutumis- ja juoksulinjalla.

Tehtiin toinen suoritus. Katsoin pikkuruisen hetken pidempään Papua ja puolta, johon sen haluan laskeutuvan. ..eikä mitään ongelmaa enää ollut. Se muokkasi toimintaansa tuosta noin vaan. Sen on ilmiselvän helppoa hallita kroppaansa kovassa vauhdissa ja jotakuinkin maksimivireessä. Kolmekymppiset rimat saivat aikaan sen, että muutama rima putosi. Rimoja ei tähän mennessä ole putoillut kuin ihan yksittäisiä joskus harvakseltaan. En kuitenkaan ole huolissaan, koska kropan käyttö on niin helppoa Papulle. Se tarvitsee vain toistoja ja rutiinia.

Radalla oli myös yksi niisto. Olen jo ehtinyt muodostaa ajatuksen siitä, millaisella ajoituksella Papu lukitsee niistohypyn. Ja se lukitsee sen ihan todella nopeasti, joten pääsen lähtemään ohjauksesta eteenpäin hetkessä. Tänään niisto vaati enemmän apuja. 30cm hypyt ja totuttua leveämmät siivekkeet pakottivat helpottamaan suoritusta hitusen.

On se Papun ohjaaminen vaan melkoista. "Mä en voi hengittää kun mä katson sun ohjaamista. Rauhoita ohjaamista, et voi ohjata noin vilkasta koiraa tuolla tavalla! Sun pitää olla rauhallinen!!" "Mä olen rauhoittanut ohjaamistani jo tosi paljon, olisit nähnyt mun ohjaamista muutama kuukausi sitten! Videolta katsottuna se on aivan kauheeta paniikkia alusta loppuun.." Pitää panostaa rauhaan. Pakko.

"Tosi magee koira sulla kyllä", sanoi Saija. "On se. Se on tosi hauska tapaus! Se on tosi vilkas, eikä tosiaankaan tarvii olla yhtään tuon vilkkaampi. :D " Jos se olisi tuosta vielä vilkkaampi, se olisi arjessa vaikea ja menisi ylivilkkaan puolelle. Mutta kun vilkkaus ei mene yli, pysyy järki päässä ja oppimiskyky menossa mukana, vaikka ihan aina ei siltä näytä tai kuulosta. :D

lauantai 27. tammikuuta 2018

eihän sitä arjessa tajua

Kola ja Pika siirtyivät Papun juoksujen alta pois Lahteen. Ja onhan siinä tottumista, että laumassa onkin yhtäkkiä vain kaksi vaivatonta leppoisaa yksilöä. Kolan kanssa eläminen on vahvistanut tietyt toimintatavat minun selkärankaani niin automaatioiksi, että noudatan niitä tapoja, vaikkei siihen näiden kahden koiran kanssa olisi edes mitään tarvetta.

Neljän koiran laumassa (, jossa on yksi erityisen erityiskoira) oikeastaan koko arki on tiettyjen kaavojen ja sääntöjen mukaan etenevää.

Aamu:
Kello soi tai jos on viikonloppu, kello ei soi. Jos heräämisen jälkeen makaan sängyssä, Kola hyppää Nokin seuraksi sänkyyn. Tuolloin pitää ajatella, että mistä kulmasta Papu mahdollisesti tulee sänkyyn. Onko vaarana, että Papu hyppää Kolan hännän päälle? Onko mahdollista, että Kola astuu vahingossa Nokin päälle? Mahtuuko Kola hyppäämään alas sängystä, vai onko Pika edessä? Onko Pika liian lähellä, kun käsken Kolan alas? (Kola ottaa painetta käskemisestä aina. _Aina._) Onko makuuhuoneen portilla liian ahdasta?

Kolan ohjaan portin taakse keittiöön odottamaan ruokaa. Ruuan voi jakaa turvallisesti, kun Kolan ja muun lauman välissä on portti. Pitää katsoa, ettei Papu tunge itseään portin läpi keittiöön. Se on niin pöljä, että se joskus edelleenkin leikkii terveydellään ja tunkeutuu portin läpi. Kola on resurssiaggre ruokakuppinsa osalta, ja jo ruokalaatikon avaamisen ääni ja etenkin ruokakuppiin putoavien ruokanappuloiden ääni käynnistää resurssiaggression, jos muita on liian lähellä. Kola myös joskus ketjuttaa muitakin asioita osaksi ruokintaa, joten tästä syystä siirrän Kolan portin taakse jo hyvissä ajoin ennen ruokintaa. Portti pitää lukita, kun Kola on saanut ruuan, koska Kolakin osaa niin halutessaan mennä portin läpi ja koska Pika syö hitaasti, Kola saattaa mennä aiheuttamaan suuria ongelmia Pikan ruokakupin läheisyyteen.

Aamulenkille lähtö:
Muista huomioida, ettei ole liian ahdasta. Noki kestää kyllä Kolan läheisyydessä ahtaudessakin, mutta Pika ei. Papu kestäisi, mutta Kola ei puolestaan siedä kovinkaan hyvin Papua, jos se sählää ahtaudessa. Katso pantaa laittaessa, että panta sujahtaa helposti kaulaan. Jos Kolaa joutuu tarttumaan kiinni, muut koirat ovat vaarassa. Kolan toinen ehdottoman tärkeä resurssi on sen oma tila. Jos sen omaan tilaan puututaan tarttumalla kiinni, se kohdistaa äärimmäisen herkästi aggressiota muihin koiriin. Muista katsoa, etteivät hihnat kiemurtele liikaa Kolan jaloissa, ettei Kola koe hihnojen rajoittavan Kolan tilaa aggression käynnistävällä voimalla. Avaa ovi mielellään mahdollisimman nopeasti, kun hihnat ovat kiinni, jotta Kola ei hermostu ahtaudesta.

(Aamu)lenkillä:
Huomioi, ettei Kola pääse tuijottamaan vastaantulijoita. Jos Kola tuijottaa, muista ottaa Kola hallintaan. Tuijotuksen huomaa hännän asennosta ja jäykistyvästä kehonkielestä. Muista katsoa, ettei Pikan hihna kiristy niin, että se joutuu jyräämään hihnan kireyden takia Kolan.

Töistä tullessa:
Älä villitse laumaa liikaa. Katso, ettei kukaan törmäile Kolaan tai varsinkaan takajaloille noustessaan laskeudu vahingossa Kolan päälle. Muista taas huomioida Kolan häntä. Jos Kola istuu, on vaarana, että muut astuvat Kolan hännälle. Muista huomioida, ettei Papu nuole Kolan naamaa liian voimallisesti. Seuraa myös Pikan sijaintia, jottei Kola mahdollisesti kohdista Papun aiheuttamaa aggressiota Pikaan, jos ärsytyskynnys ylittyy.

Kotona:
Varo jalkojasi, kun astut alas sohvalta. Kolan päälle ei voi astua. Huomioi Pikan ja Kolan välit jatkuvasti. Kiinnitä huomiota Papun ja Kolan toimintaan. Jos Pika ja Papu leikkivät, tarjoa Kolalle jotakin sen mielestä rentoa ja mukavaa toimintaa. Seuraa Kolan makuupaikkaa. Jos se makaa keskellä kaikkea, muut koirat eivät pääse kulkemaan, koska Kolan läheltä ei voi kulkea. Seuraa Kolaa, jos sillä on lelu. Katso, ettei Papu hankkiudu hankaluuksiin lelun takia. Katso myös, ettei Kola tuo lelua sohvalle Pikan viereen, koska Pika paineistuu tästä hurjasti. Älä kuitenkaan kiellä Kolaa, vaan järjestä asia jollakin toisella tavalla. Jos Pikan ja Kolan välit alkavat kiristyä, kutsu Kola RENNOSTI kehuen luokse rapsuteltavaksi.

Illalla:
Katso, mihin Kola ja/tai Pika ovat käyneet nukkumaan. Käske Kola paremmalle paikalle, jos muut laumassa eivät mahdu makuuhuoneeseen. Muista varoa jalkojasi, jos astut yöllä sängystä alas, ettet astu Kolan päälle!!

-----------------

Eihän sitä arjessa tajua, miten moni asia on muotoutunut kantapään kautta opittujen toimintatapojen viidakoksi. Yllä olevan tekstin kirjoitin yhtään enempää pohtimatta, joten tuosta listasta jäi pois varmasti lukuisia asioita, joita teen automaationa joka päivä.

Eikä yllä olevan toteuttaminen tunnu vaikealta. Se on automaatio, jonka kautta lauma on rento ja toimiva. Riitoja ei ole oikeastaan koskaan ja erimielisyydetkin hoituvat murahduksella tai jäykällä hännällä. Eikä laumassani ketään "kiusata" tai syrjitä. Jokaisella on oma paikkansa ja omat juttunsa. Kaikki saavat riehua ja leikkiä ja olla rapsuteltavana. Mutta onhan tämä palapeli sellainen, ettei sen pyörittäminen oikeastaan voi mitenkään onnistua täysin kitkattomasti keneltäkään muulta. Minä olen oppinut yrityksen ja erehdyksen kautta sellaisen elämäntavan, että pystyn välttämään varsinkin suurimmat sudenkuopat itsestäänselvyytenä ja sen suuremmin ajattelematta. Mutta faktaa on, että olisi ihan äärimmäisen helppoa johtaa täma lauma ristiriitatilanteeseen tai tappeluun. Se ei vaadi käytännössä kuin jonkin yhden huonosti valitun hetken ja väärän toimintatavan.

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

sert-h

Noki saavutti eilen ensimmäisen voittonsa pikkumakseista. Samalla kerättiin kasaan viimeinen puuttuva hyppyserti, joten nyt Tiitiäinen on agility- ja hyppyvarjovalio. Muutamat kisat siihen meni, että saatiin pikkumaksitouhuissa yhteistyö kuntoon, mutta ainakin eilen tekeminen tuntui taas tutun vaivattomalta. :) Molemmilta radoilta nollat, toisella 3. sija ja toisella voitto.

Pikankin kanssa tehtiin toiselta radalta hyvä ja helppo nolla. Toinen rata olikin sitten vappupallon hallitsematonta pörinää. :D Mutta tuolla pörinäradalla tehtiinkin meidän uran yksi parhaista takanaleikkauksista, joten plussalle jäätiin senkin radan osalta. Pikan kanssa takanaleikkaukset ovat aina olleet aika vaikeita, kun Pika saattaa kieltäytyä hyppäämästä tai vauhti putoaa aivan holtittoman paljon. Eilisellä radalla vauhti pysyi, leikkasin juuri oikealla hetkellä, Pika kääntyi juuri sen verran kuin piti ja maltoin vielä odottaa, että Pika varmasti lukitsee seuraavana olevan esteen eikä poimi ansaestettä, jolle se olisi päätynyt, jos olisi kaarrattanut yhtään.

Noki, varjohyppyvalio









Papu puolestaan aloitti ensimmäiset juoksunsa 16.1. Pojat eivät ole tähän mennessä osoittaneet oikeastaan mitään hässäköintiä. Noki ja Pika ovat muutaman kerran nuuskineet Papun takapuolta vähän tarkemmin ja tänään Pika nousi ulkolenkillä kertaalleen Papun selkään, mutta muilta osin taloudessa on säilynyt rauha jo kuusi juoksupäivää. Tärppien alku lienee ihan kulman takana, joten nähtäväksi jää, miten poikien käytös tuolloin mahdollisesti muuttuu - vai muuttuuko. Todennäköisesti muuttuu. Ja muutoksista riippuen mietitään sitten väliaikaisratkaisuja koirien asumissijoitteluihin.

tiistai 9. tammikuuta 2018

uusi vuosi


Näissä tunnelmissa mennään. Ei lunta, ei juuri pakkastakaan. Mutta kunhan ei sada vettä, niin sopii mulle! Eipä tarvitse vaatettaa saati tossuttaa laumaa.

tiistai 2. tammikuuta 2018

possupapu

Papu on jo 1v1,5kk vanha. Aika huristelee eteenpäin melkoista kyytiä. Ja kun ikää tulee lisää, neiti PossuPapu on tullut siihen tulokseen, että tässähän voi ihan itse päättää joistakin jutuista! Ai mistäkö jutuista? No, lelun palautus treeneissä ei enää olekaan Papusta ollenkaan järjellistä touhua. Miksi palauttaa lelu, kun voi myös olla palauttamatta?! Siinä oltiin perimmäisten kysymysten ääressä muutamienkin treenien ajan. Yritin saada Papun ymmärtämään, että tekeminen jatkuu, kun lelu palautuu minulle. Ja saa naminkin palkaksi, jos vaan. Mutta höpsistä pönttöön! Sehän oli ihan parasta, kun sai jekuttaa minua uudestaan ja uudestaan. Papu oikein loisti! Se pinkoi ympärilläni ja vähän väliä heittäytyi kovasta vauhdista kyljen kautta ympäri ja jatkoi juoksemista. Se on tuossa tempussa todella taitava. Luulisi, että olisi hankalaa juoksuvauhdista kierähtää kyljen kautta ympäri, mutta ei se ole, kun tarpeeksi harjoittelee.

Tänään sitten totesin, että eiköhän tämä peli ollut nyt tässä. Kun kerran hyvällä ei hommaan saatu rajoja, niin sitten mennään rankaisun kautta. Ryhdyin ärisemään ja kävelemään kohti, kun Papu juoksi karkuun. Ja kun se pysähtyi tai tuli kohti, kehuin. Pari minuuttia mentiin sitten murinarallia ympäri hallia, mutta yllättävänkin nopeasti Papu tajusi, että peli oli pelattu. Sen jälkeen pallo palasi hämmästyttävän kiltisti takaisin minulle. Senkin ketku, kunhan testasi rajoja, että kuinka pitkälle minua voi vedättää.

Tällä hetkellä työn alla ovat edelleen keinu ja kepit. Keinu on edennyt hienosti! Jopa siinä määrin hienosti, että vähän hirvittää. Papu menee keinun päähän sellaisella vauhdilla ja sellaisella holtittomuudella, että tekeminen näyttää vähän riskialttiilta. Se pysähtyy kyllä nätisti ja vapautuu vasta luvan saatuaan, että sikäli ollaan kyllä hyvällä tiellä. Tällä hetkellä tehdään madallettavan keinun alinta korkeutta, eikä olla tehty vielä keinua sen kummemmin osana "rataa", mutta lähestymiseen olen ottanut yhden hypyn. Kepeissä ollaan nyt tekemässä kahta porttia 2x2 -menetelmällä. Umpikulma on paljon vaikeampi, mutta eiköhän tämäkin tästä vähitellen esteosaamiseksi kehity. :)

Loppiaisena mennään Tampereelle treenaamaan Marko Mäkelän koulutukseen Papun siskojen kanssa. Tosi hauskaa päästä näkemään Zedi, Kreppi ja Bit sekä omistajansa pitkästä aikaa. :)