papu ja pika treenaa

Pikan tämän hetken tärkeimmät tavoitteet ovat juoksuA:n rutiinin hakeminen ja itsenäinen eteen irtoaminen. Näitä juttuja on helppoa ja kivaa treenata, eikä niiden treenaaminen vaadi jättimäisiä radanrakennusurakointeja. Tänään A osui aluksi varsinkin aika ylös, mutta kun otin lähetymiseen U-putken avuksi, kasvoi vauhti ja huipun ylityksen pituus sellaiseksi, että osumat olivat parempia. 

Papun kanssa työn alla on itsevarmuuden ja itsenäisen etenemisen vahvistaminen luukutusradoilla. Se saa pinkoa täysillä eteenpäin putkesta hyppyjen kautta seuraavaan putkeen. Sellaista suht aivotonta kivaa. :) Täytyy tosin jossain kohdassa ruveta miettimään, kuinka paljon vahvistan putkeen irtoamista enää lisää, sillä nytkin Papu palkkaa itse itseään putkiin ryntäilemällä.. :D 

Tämän lisäksi ollaan aloitettu 2x2-keppien treenaaminen ja palattu uudelleen keinun pariin. Keinulla tehtiin kesällä ja syksyllä kolisuttelutreeniä, mutta nyt siirryttiin tekemään madalletulla keinulla ihan kokonaista suoritusta. Tällä viikolla tehtiin alkuviikosta ensin 2o2o-temppua keinulla ja tänään saatiin etupalkka-avuksi Tea, joten tehtiin kokonaista keinua. Alkuviikosta Papu aavistuksen varoi keinun liikettä, kun ensimmäisellä suorituksella yllättyi alta putoavaa pintaa. Mutta tänään ei kyllä tuosta varomisesta ollut enää mitään jäljellä. Todella mainiosti tenava hakeutui keinun päähän ja vapautui vasta luvan saatuaan. Jeejee, hommat eteneenee! :) 

Ohjaustekniikoista harjoiteltiin Papun ja Pikan kanssa tällä viikolla takanaleikkausta. Pikan kanssa se sujui hämmentävän hyvin! Sen kanssa en takaa juuri ohjaile, kun mieluummin vedätän sen karvamoottorista edestä ohjaamalla kaiken vauhdin irti. Mutta takanaleikkausta käyttämällä treeneissä saan vahvistettua esteen lukitusta ja sitä, että ohjatusta tehtävästä ei luovuta, vaikka minä jäisin taakse. Pika on siis ottanut RÄYRÄYRÄY-huutokieltoja kisoissa, kun on kivempi huutaa minun jaloilleni kuin mennä itsenäisesti esteelle. Videolla olevassa treenissä minun jalkani ovat suorituksessa jo aivan totaalisen hapoilla, eikä Pika totta totisesti anna armoa, jos minä en juokse. Se vaihtaa hölkkään suorituksen lopussa, koska en vain enää pysty. :D 

Papun videolla takaakierto tuottaa haasteita, kun ympärillä on kaikkiaan 5 putken päätä, jotka imevät kuin magneetti, eikä neiti Teho pysty millään keskittymään hyppyyn, koska PUTKIA PUTKIA PUTKIA!! Verkolla saatiin hyppykin maailmankartalle. ;) 

Treenien päätteeksi asettelin ja kikkailin lauman jonoksi. Ja itsenikin yllättäen onnistuin tässä kikkailussa hämmästyttävän hyvin.

nuoriso-osasto poseeraa

Papu ei enää ole niiiiin luikero. Pikkupäinen ja kevyt toki edelleen ja ehkä juuri ja juuri sen 11 kiloa. Mainio juniorijengi.

Papusen treeniasioita ja muuta

Aloitetaan sillä "muulla".

Pikan kanssa palattiin juoksuA:n pariin. :) Edellisillä kerroilla, kun ollaan otettu juoksuA käyttöön olen lopulta ollut aivan ahdistusmöykky, koska ei vaan toimi ja ärsyttää ja harmittaa ja paineistaa ja Pika tuijottaa minua A:n alastulolla ja huutaa ja hermostun eikä homma vaan toimi. No. Päätin luopua takaisin tuijottamisesta enkä edes yritä nähdä, osuiko vai ei. Katson sitten videolta. Lisäksi päätin luopua ahdistumisesta. Harmistus ja paineistuminen ei sovi alkuunkaan siihen ajatusmaailmaan, joka agilityyn mielessäni liittyy. Haluan lajin olevan nauttimista, iloa, itsensä haastamista, tyytyväisyyttä siitä, että uskalsi kokeilla, yhteissäveltä koiran kanssa, hauskoja hetkiä koiraihmisten parissa,... Joten jos juoksuA ei pidemmän päälle sittenkään toimi, ei hätää. Sitten palaamme tekemään pysäriä. :) Sen pituinen se. :)

Yllättävän hyvin Pika on palannut juoksemaan. Välillä pysäri palaa sen mieleen ja se tulee huipun jälkeen töpöttelemällä, mutta valtaosa suorituksista on (videolta jälkikäteen katsottuna) hyviä. Vielä kun vähän tulee itseluottamusta ja vauhtia huipun ylilentoon, niin se on siinä. :)

Sitten Papun treenailuja..

Papun kanssa ohjelmistossa on seuraavanlaista:

a) irtoamisen vahvistamista etenkin silloin kun minä jään taakse
Tänään harjoiteltiin tätä ja tätä pitää harjoitella jatkossakin. Papulle rohkea eteneminen minusta ohi kohti seuraavaa estettä. Nyt jäi ensimmäisillä yrityksillä ihmettelemään minun rytmiäni, kun se ei kiihdyttänyt kohti seuraavaa estettä (koska juoksin jo valmiiksi täysillä :D :D ).


b) kepit
2x2 -metodilla aloitetaan ja toki jatketaankin, jos toimii paremmin kuin Pikan kanssa aikanaan. Jos ei toimi, tehdään kujilla ja vinoilla.

c) kontaktit
Nämä nyt on ihan oma projektinsa. A:ta ei olla edes aloitettu, eikä aloitetakaan ihan hetkeen. Ensin pistetään kepit kuosiin ja sitten ryhdytään miettimään tätä asiaa. Puomille treeniä toki ja keinulle myös.

d) TÄSSÄ-ohjaus
Lähti sujumaan viime viikolla tosi mahtavasti Iinan treeneissä! Lisää tätä pikkutreeneinä mutta myös osana suurempaa kokonaisuutta.

e) serpentiini
-> poikittaisten hyppyjen osaamisen vahvistaminen

f) takaakiertojen vahvistaminen/ylläpito ja erottelu siihen, millä käskyllä lähetän hypylle ja millä lähetän takaakiertoon

g) ihmisnuoli/merkkaus
Tätä ei olla edes aloitettu.

h) loppusuora / eteen irtoaminen
Tätä pitäisi muistaa tehdä säännöllisesti!! Muista tehdä myös erotteluna sitä, että vaikka edessä on "loppusuora", se suoritetaan vain luvan kanssa.

i) putkijarru

j) niistojen vahvistaminen

k) takanaleikkausten harjoittelu

Onhan siinä jos jonkinlaista treenattavaa. :D Mutta nyt on taas treenioikeus seuran halliin talveksi, joten eiköhän tässä saada yhtä sun toista talvikauden aikana opiskeltua. :)

kisoja, puomia, treenejä

Nokin touhut

Noki on päässyt harmillisen vähän treenaamaan. Nokille ei ole viikottaista treenipaikkaa, joten sen treenit ovat omatoimitreenaamisen varassa. Nokin kanssa tehdään tällä hetkellä aivotreeniä, sillä tavoitteena on vahvistaa takaakiertojen sanallista käskyä. Tämäpä sitten olikin Nokista aivan todella vaikeaa. Se räkytti minulle ja vaahtosi. Silmät pullistellen ja läähättäen se yritti tajuta, miksen kerro liikesuunnalla tai edes painonsiirrolla, mitä siltä haluan. Sain sen lopulta irtoamaan siivekkeen taakse, mutta helppoa se ei ollut. :D

Tänään tehtiin toista kertaa tätä treeniä ja se sujui jo helpommin. Noki lähti huomattavasti helpommin tarjoamaan takaakiertoa. Tosin nyt oli ongelmana saada se kuuntelemaan erottelutreeninä annettua hyppykäskyä. Se lähti takaakiertoon ennen kuin vaivautui kuuntelemaan, mitä sille edes sanon. :D

Kisoissa Noki puolestaan toimii kuin junan vessa. Sen kanssa on taivaallisen helppoa tehdä. Ehdin ajatella. Ehdin ohjata toimintaani ja suunnitella, mitä teen seuraavaksi. Putkien aikana ehdin miettiä, mitä seuraavaksi olen tekemässä ja mitä pitää ottaa huomioon. Haun kisoissa lauantaina tehtiin kaksi nollaa, joista toinen oli hyvä ja toinen vähän rimpuilua. Hyllyradalla Noki hyppäsi yhden hypyn edestakaisin. Arvasin etukäteen, että se tekee niin, jos ohjaus mättää tippaakaan. Mätti se. Lisäksi Noki loikkasi A:n yhdellä alastulolaukalla, kun rytmitin liikkeeni huonosti A:lta kääntymisen ohjauksessa. Tehtiin A sitten uudestaan ja toisella suorituksella osasin rytmittää paremmin, joten Noki teki A:n oikein.

Pikan touhut

Pika on palannut kehään! Se on käynyt Iinan treeneissä nyt kaksi kertaa ja kerran Papun (hihihih) treeneissä. Ensimmäiset Iinan treenit olivat melkoista taistelua, kun Pika oli niin kädessä kiinni. Papun mölliratatreeneissä tehtiin irtoamista koko rahalla, joten seuraavat Iinan treenit menivätkin jo paljon paljon paremmin. Putkesta eteen irtoaminen ei sujunut, joten sitä ollaan nyt treenattu omatoimisesti pariin otteeseen. Kisoissa se teki ensimmäisellä radalla hyvää työtä, tosin päätti vapauttaa itsensä ensin turhan aikaisin A:lta ja sitten puomilta, minkä jälkeen se sai sylikyydin maaliin. Toisella radalla tehtiin nolla ja viimeinen rata meni varmaankin aavistuksen väsymyksen piikkiin Pikan osalta, sillä se oli vanha kunnon karjuva käsiin takertuva pokemon. :D

Papun puuhat

Papu on jatkanut puomitreeniä. Tehtiin tänään edelleen toistoja pelkällä alastulolla. Papu kestää hienosti pään yli lentävän lelun, eikä karkaa myöskään etupalkkaajan maahan pudottamalle lelulle. Testattiin sitä, että heitän lelun, kun Papu on liikkeessä puomin alastulolla. Se oli liian vaikea treeni, eikä Papu edes harkinnut pysähtymistä. Seuraavaksi olisi tarkoitus lisätä puomin ylösmeno minipöydälle ja ryhtyä vähitellen kokoamaan suoritusta ja lisäämään minun liikettä.

Kesän pentutreenit päättyivät möllirataan, ja voi pojat, miten hienosti Papu pisteli menemään. :) Se irtoaa todella hyvin putkiin. Loppusuoran hypyille irtoamista täytyy vahvistaa kuten myös putkelta eteenpäin irtoamista. Vauhtia löytyy, kääntyy kuin silakka, kiihtyy hienosti ja käyttää päätään, eikä vain pelkästään tohota menemään. Mainio pakkaus! :)

Treenin alla on myös välistävetoihin tulo ilman, että käännyn peruuttamaan. Tällä hetkellä Papulle on vielä aika vieras ajatus se, että se ei menisikään hyppyä joko takaakiertona tai suoraan edestä. Se siis lukitsee välistävedossa hypyn väärältä puolelta, eikä tule millään keinolla hypyn "väärälle" puolelle. :D Tätä on nyt kertaalleen käyty treenaamassa ja ainakin matalassa vireessä ja ilman vauhtia se alkoi tulla ohjaukseen. Vauhdin ja vireen nosto ei onnistune ihan heti, joten treenejä jatketaan. :) Lisäksi täytyy ryhtyä heti opettamaan Papua erottelemaan välistävetokäsky ja takaakiertokäsky, jotta sille tulee ymmärrys, mikä tarkoittaa välistävetoa ja mikä takaakiertoa.

Postauksen lopuksi Papun treenivideo ja Nokin ja Pikan nollaradat Haun kisoista. :)

puomia jälleen

Tänään tehtiin puomitreeniä niin, että otin yhden puomin lankun ja Tea meni etupalkkaajaksi muutaman metrin päähän puomin eteen. Minulla ja Tealla oli samanlaiset lelut ja palkattiin joko niin että minä heitin lelun Papun pään yli eteen ja Papu sai vapautua käskystä. Tai sitten annoin vapautuskäskyn ja Tea pudotti lelun maahan. Papu kesti pään yli lelun lentämisen 100% varmuudella. Jessss! :) Lisäksi Papun fokus eteenpäin parani treenin aikana koko ajan ja viimeisen suorituksen se teki jo todella hyvällä ajatuksella. Eli meni päättäväisesti oikeaan paikkaan ja tuijotti vain eteenpäin, ei vilkuillut minua.

Ja se onkin tulevien treenikertojen ja oikeastaan koko puomitreenin tavoite. Että se pyrkii eteenpäin minusta huolimatta ja vapautuu vasta käskystä. Toiveissa on rakentaa Papulle vahva ajatus siitä, että se pyrkii puomin päähän ja etupalkka lentää pään yli, tai odottaa jossakin edessäpäin ilman että Papu täsmällisesti tietää palkan sijaintia. Tätä samaa toimintatapaa käytin myös Nokin kanssa ja ainakin Nokin kohdalla se tuotti ihan hillittömän hienosti toimivan puomisuorituksen. :) Ja itse asiassa myös Kolalla on yhä edelleen aivan tautisen hieno puomi. Se juoksee puomin päähän yksin, vaikka minä jäisin seisomaan toiseen päähän puomia, koska se tietää, että pään yli lentää palkkalelu, tai sitten pääsee jatkamaan rataa. :)

Tiistaina jatketaan tätä samaa treeniä. Vähitellen lisään häiriötä niin, että minä liikun eri suuntiin tai juoksen ohi. Tänään kävelin muutamien suoritusten aikana ohi ja ensimmäisellä kerralla tämä häiriö sai Papun karkaamaan. Lisäksi jossakin vaiheessa aika pian kontaktisuorituksen ja palkan väliin lisätään hyppy/putki/tms. ja kasvatetaan suoritettavan esteen pituutta niin, että minipöydälle laitetaan nojaamaan kumpikin lankku.

Hyvä mieli, jee. :)

aksaa kerrakseen

Papun kanssa tavoitteena on talven aikana rakentaa toimiva nopea pysäytyspuomi ja sitä kohti ollaan jo taivaltamassa. Torstaina kuitenkin meni sen verran penkin alle treenit, että päätin ottaa askelen taaksepäin. Papulla ei ollut ajatustakaan siitä, että puomin päässä pitäisi pysyä liimattuna juuri niin kauan, että vapautuskäsky kajahtaa ilmoille. Niinpä menin perjantaina Ojankoon seisoskelemaan samassa hengessä kuin aikanaan Nokin kanssa. :) Minä seisoin puomin reunalla ja oli Papun tehtävä toimia oikein. Ajatuksena on saada puomilla pysyminen muokattua "peliksi", jossa minä voin härkkiä ja häiritä sen verran kuin haluan ja Papun tehtävä on pitää takajalat tiukasti puomilla.

Aloitettiin sillä, että istuin maassa puomin edessä ja Papu ryhtyikin heti tarjoamaan 2o2o-temppua. Häiritsin vinkulelulla ja yritin saada pennun karkaamaan. Oltiin tehty samaa jo kotona sohvatyynyllä, joten nopeasti Papu tajusi jutun juonen. Ja hyvin se pysyikin. Parit kerrat karkasi, mutta palasi heti tarjoamaan puomia uudestaan. Lisäksi harjoiteltiin videolla näkyvää temppua eli että Papun pitää itsenäisesti tassutella 2o2o-paikalle ja pysyä siinä, vaikka heitän lelun pään yli etupalkaksi. Se oli selvästi edellistä treeniä vaikeampi ja sitä jatketaankin niin, että voin jatkossa heittää huoletta lelun Papun pään yli ja pentu pysyy siinä, missä pitääkin ja vapautuu vasta luvan kanssa.


Kolakin pääsi tekemään, vaikka sen kanssa aina vähän pelottaa, että se rikkoo itsensä. Se ei kroppaansa säästele, joten mitään kovin ihmeellistä en sen kanssa enää halua tehdä. Kolalle olen eläkevuosien aikana vahvistanut sitä, mitä olisi pitänyt vahvistaa sille jo aktiivivuosina. Eli vaadin sitä irtoamaan esteelle ilman minun apuani. Kolahan oli vahvasti iholle pyrkivä ja käteen takertuva ja se teki sen kanssa treenaamisesta ja kisaamisesta ajoittain haastavaa. Nyt se osaa irrota hypyille ja putkeen jo aika mainiosti vain minimaalisella ohjaamisella. :)


Pikakin pääsi aksaamaan! Jee! :) Ensimmäistä kertaa tauon jälkeen se pääsi tekemään muutaman kerrna puomia. Ja se tekikin ihan todella yllättävän hyvin! Olin valmistautunut aavistuksen siihen, että Pika arkailee puomia pitkän tauon jäljiltä. Mutta mitä vielä. Sehän meni suorastaan lujempaa kuin aiemmin. Ryhdyn nyt vähitellen lisäämään Pikan aksaamista ja otetaan mukaan hypyt ensi viikolla. Treenit pidän vielä aika lyhyinä ja yritän kasvattaa Pikan kuntoa kohti taukoa edeltävää aikaa. (Videon taustalla kuuluva karjaisu "EI!!!!" ei tule minun suustani vaan naapurikentällä joku karjaisee koiralleen.)


Tiistaina Papu oli jälleen Iinan treeneissä. Vitsit sentään, miten hauskaa sen kanssa onkaan treenata! Se on aivan raivoisa villipeppu, ja minun ei todellakaan auta jäädä pentuohjaamaan, koska HUISKIS! Se meni jo. Papu lukee esteitä edessään ihan hämmästyttävän hienosti. Sivuttaiset hypyt, jotka ovat olleet niin Nokille kuin Pikallekin vielä kolmosluokkaan noustuakin vaikeita, sujuivat Papulta jo nyt. Pieni ihme-eläin. :)

arkea ja juhlaa

Eilen tehtiin "Isojen tyttöjen" aksaa Papun kanssa. Se teki siis samaa treeniä kuin Noki - toki vain lyhyen pätkän radan varrelta, mutta kuitenkin! :) Ja voi vitsit mikä villipeppu se on. :D Ensinnäkin lelun saaminen pois Papulta on ihan oma juttunsa. Ei Papu ihan hirveästi karkuun juokse - saattaa kylläkin hetken laukata pitkin hallia lelu suussa. Mutta aika nopeasti se tulee luokse taistelemaan lelusta. Ja taistelua se tosiaan on. :D Ei se irrota otettaan oikein millään. Hirveän ärjynnän säestämänä vain nostaa kierroksiaan ja pureutuu leluun aina vain lujemmin, mitä hanakammin yritän saada lelun pois. Täytynee ryhtyä treenaamaan lelusta luopumista. Ja sitä että kun lelusta on irrotettu, ei voi siinä samassa silmänräpäyksessä pureutua leluun uudelleen vielä suuremmalla raivolla.

Ja minullahan eivät jalkojen reaktionopeudet riitä alkuunkaan siihen, mihin luulen niiden riittävän. Videolle ei päätynyt se kohta, missä lähetin Papun ekan hypyn takaakiertoon vain todetakseni, että olin auttamattoman edessä, kun Papu laskeutui, jolloin en edes nähnyt missä arvon villipeppu suihkii menemään, jolloin se kiersi minut jostain selän takaa huiskis vaan ja sinkoutui putkeen.. Se kiersi siivekkeen ihan todella paljon rivakammin kuin oletin. Toki rima on niin matala, ettei siitä tarvitse juuri yli hypätä, mutta kyllä tuo silakka myös kääntyy ihan siivekettä nuollen.

Aluksi Papu luukutti suorasta putkesta horisonttiin eikä todellakaan mennyt seuraavan hypyn siivekkeiden väliin - ei edes lähelle. Mutta kaksi kertaa palkkaamalla halutulle juoksulinjalle se muutti toimintansa. Sen jälkeen se tuli oikealle linjalle joka kerta.

Mutta on tuossa vielä tottumista. :D Papu liikkuu liukkaasti, kääntyy tiukasti, kiihtyy hetkessä. Täytyy panostaa itsenäiseen irtoamiseen, sillä minun kintuistani ei tuollaiseen kiihdyttelyyn ole.

Arkisen treenaamisen vastapainoksi on juhlaa, miten vahvasti ja innolla Pika on palannut leikkimään Papun kanssa. Kesän aikana se lähinnä irvi Papulle eikä lämmennyt yhtään Papun hassutteluille. Luulin, että Papu vaan nyt oli kasvanut ohi pentupaini-iän, eikä Pika enää ollut kiinnostunut leikkimään. Mutta totuus lienee, että painiminen ja leikkiminen aiheutti niskassa jotakin kurjia tuntemuksia, sillä nyt se leikkii joka päivä ja leikkituokiot kestävät ties miten pitkään. Äsken nuo hammastelivat toisiaan kai melkein vartin sulassa sovussa. :) Ihan hirmu mukavaa, että Peet viihtyvät noin hyvin yhdessä

Papun puomi

Papun kanssa käytiin tekemässä iltamyöhäisen viileydessä kontaktitreeniä. Tea seisoi maahan lasketun puomin lankun päässä muutaman metrin päässä ja minä lähetin Papun U-putken kautta lankulle. Pari onnistumista taidettiin saada tällä asetelmalla, mutta selvästi lyhyt lankku, U-putken antama vauhti ja päivän aikana kertynyt pörinäenergian aika holtiton purkautuminen saivat Papun juoksemaan useampaan kertaan tukka hulmuten läpi suoraan etupalkkalelulle Tean luo. :D Jätettiin ensin U-putken hurmos pois ja päästiin palkkaamaan onnistumisia. Putken vauhdin palauttaminen sai taas pörinän päälle.. :D Kun minä pudotin kaiken kiihdyttävän pois omasta toiminnastani, Papun tekemiseen tuli enemmän ajatusta mukaan. Vauhti putosi myös, mutta siitä en ole huolissani.

Ensi kerralla tehdään kahdella peräkkäisellä lankulla, U-putkella ja etulelupalkalla. Ensi kerralla on myös tarkoitus yrittää pitää oma oleminen taas aika matalalla energiatasolla, koska Papulla energiaa kyllä riittää ihan omiksi tarpeiksi. :D Papulla on kyllä jo hieno ajatus siitä, mitä puomilla on tarkoitus tehdä. Se vaan ei oikein millään malttaisi. Se ensin pinkoo läpi.. ...ja palaa sitten puomille ja tekee hienon 2o2o:n, kun ei saakaan pinkomisesta palkkaa revittäväksi. Onneksi ei ole mikään kiire. Tehdään rauhassa tätä, kunnes homma sujuu kovemmillakin kierroksilla. Tavoitteena on rakentaa Papulle kiihko päästä puomin päähän, pysähtyä, ja palkaksi päästä jatkamaan rataa. :)

Iinan treeneissä Papu pääsi taas tekemään. Jotenkin ihan hämmästyttävää, miten paljon se jo osaa. Itsellä on vilpittömästi fiilis, että ei olla tehty juuri mitään. Ojangossa olen käynyt ulkokentillä joitakin kertoja kesän aikana tekemässä esteen tarjoamista ja hypylle irtoamista. Mökillä treenattiin joitakin kertoja. Ojangon hallissa on tehty vauhtiympyrää muistaakseni pari kertaa. Tämän lisäksi on alkukesästä ja nyt elokuussa käyty I-HAHin penturyhmässä, ja Iinan treeneissä muistaakseni kolme kertaa. "Rataa" en ole Papua varten rakentanut kertaakaan, vaan kaikki omatoimitreeni on tehty 1-3 esteellä. Myös seuran pentutreeneissä kaikki tehdään yksittäisellä esteellä tai juostaan eteen irtoamista 3-4 peräkkäin olevilla hypyillä.

..ja silti se osaa sen, mitä videolla osaa! Ihan oikeaa agilityä! Suloisinta on, miten raivolla se jää tekemään "loppusuoraa" edeltävää hyppyä, kun minä jo lähden kohti maalia. Juuri tuollaista esteelle tekemään jäämistä on kyllä treenattukin. Mutta vain yhdellä esteellä, ei koskaan osana kokonaisuutta.

Ehkä tuossa on kyse siitä, että Papu on oppinut hakeutumaan esteelle ja pitämään esteen lukittuna. Ja noihin taitoihin taitaa perustua aika paljon agilityssä. :)

pikan niska

Pika vingahteli harvakseltaan alkukesästä ja sillä todettiinkin sitten rtg-kuvasta laajentunut eturauhanen. Tardak-pistoksen jälkeen vingahtelu kuitenkin jatkui, joten Pika kastroitiin kesäkuun lopussa. Mutta eipä se vingahtelu siihen sitten kuitenkaan jäänyt. Omassa mielessä kalvoi ajatus, että joku mättää edelleen, enkä oikein osannut sanoa mikä. Vahva tunne, että niskassa on jotain, vaikka vingahtelu olikin erittäin epämääräistä ja epäsäännöllistä. Pika liikkui normaalisti, riehui, leikki.. Mutta silti.

Ei sitten enää oma hermo kestänyt epätietoisuutta, joten varasin Aikin suosituksesta ajan Anne Muhlelle, neurologille. Vastaanoton aikana Pikaa väänneltiin, käänneltiin, kävelytettiin, juoksutettiin, kävelytettiin portaita ylös ja alas, kottikärrykävelytettiin, tunnusteltiin nikamat... Koko setti.

Ja kun ryhdyttiin käymään läpi sitä, miltä Pika neurologin silmiin näytti, oli ainoa löydös karvaiset korvakäytävät ja ohje putsata korvat. Anne sanoi, että jos pitäisi tehdä diagnoosia pelkän tutkimuksen perusteella, hän sanoisi että kyseessä on täysin terve koira. Mutta että hän kyllä uskoo, kun sanon että ei se ole kunnossa. Anne kysyi ilmeisen toiveikkaana, että "Milloin se on vingahtanut viimeksi?" Ajatuksena tuon kysymyksen takana varmastikin oli se, että jos vingahduksesta on jo aikaa, voisi vaivan todeta mahdollisesti jo kadonneeksi. Mutta kuinka ollakaan Pika oli sattunut vingahtamaan juuri tutkimuspäivän aamuna aivan normaalissa rapsuttelutilanteessa.

Eipä siinä muu auttanut, kuin lähteä tutkimaan tarkemmin. Anne oli jäämässä lomille, mutta sai kuin saikin tungettua meidät ylimääräisenä potilaana heti muutaman päivän päähän. Magneettikuvat, rtg-kuvat, selkäydinnestenäyte... Nämä siksi, että Pikasta kesäkuun alussa otetuissa kuvissa yhdessä nikamavälissä niskassa näkyi harmaa kohta, josta Anne ei osannut sanoa, onko se jotain vai vain "ei-mitään". Selkäydinnestenäytteellä oli tarkoitus sulkea pois steriili aivokalvontulehdus.

Vein Pikan maanantaiaamuna 7.30 klinikalle ja matkalla ajattelin, että mitä jos tämä on viimeinen kerta "terveen" koiran kuskailua. Pari tuntia myöhemmin sain jo soiton. "Ei mitään hätää. En ottanut selkäydinnestenäytettä, koska magneettikuvissa on löydös." Kävi ilmi, että niskassa 2.-3. nikaman välissä on pieni välilevypullistuma. Anne sanoi, että se voidaan toki leikata, mutta leikkauksen riskit vs. pullistuman koko ja oireiden määrä, niin vaaka kallistuu siihen, että ei leikata. Pika sai hermosärkylääkettä, tulehduskipulääkettä ja ohjeen ottaa rauhallisesti seuraavat 2 viikkoa. Sitten vähitellen voidaan lisätä liikunnan määrää ja laatua.

Nyt kaksi viikkoa on kulunut. Olen vähitellen loiventanut särkylääkkeiden määrää. Tänä aamuna Pika sai vielä puolikkaan tulehduskipulääkkeen, hermosärkylääkeen määrän olin jo loiventanut niin pieneen annokseen, että tänään jätin sen kokonaan antamatta. Pika on vingahtanut kahden viikon aikana tasan kerran. Kyllä rehellisesti sanottuna jännittää, miten särkylääkekuurin purkaminen tilanteeseen vaikuttaa. Anne ei edes epäröinyt vastauksessa, kun kysyin pelosta kankeana, että miten elämä jatkossa tulee todennäköisesti sujumaan ja voidaanko palata agilityä harrastamaan. Annen arvio oli, että kyllä Pika pääsee palaamaan aivan normaaliin elämään.

Mistä tämä pullistuma sitten johtuu? Ei voi tietää. Ikävä kyllä. Rakenteellinen heikkous? Tapaturma? Sitä on mahdotonta arvioida jälkikäteen. Jatkossa vältetään repimisleikkejä, mutta muuten eletään eteenpäin ihan niin kuin tähänkin asti, jos vingahtelu häviää. Ja toivon totisesti, että niin käy, sillä järkähtämättömästä ja rauhallisesta Pikasta on kuoriutunut kesän sairausloman aikana riehaantuva villipeppu, joka hepuloi pienimmästäkin syystä kohtalaisen holtittomana. Mussukka.

Papun puomi

Väliaikakatsaus siihen, mitä Papun puomin kanssa on tehty tähän mennessä.

1) Aluksi kovaa arpomista, että tehdäkö juoksari (ikään kuin se vain "tehtäisiin"...) vai opettaako pysäytyspuomi. Vai molemmat?

2) Tehtiin pohjia kumpaankin. Juoksutin mattoa ja treenasin 2o2o-temppua.

3) Totesin, että minun hermorakenteeni ei tule riittämään juoksarin opettamiseen. En osaa, jolloin turhaudun. En keksi, miten korjaisin mahdollisia virheitä, joten ärsyynnyn. En tiedä, mitä teen väärin, joten turhaudun ja ärsyynnyn lisää.

4) Päätin opettaa pysärin.

Papun kanssa on tehty 2o2o-temppua jo pitkään, joten se on sille kyllä tuttu ja sitä se alkoikin tosi helposti tarjota puomin alastulolle sivusta kiertämällä. Vaikeampaa on ollut puomin suuntaisesti tehty lähestyminen. Sitä korjattiin puomin 2o2o-paikalla olleella namietupalkkaajalla ja maahan laitetulla puomin alasmenolankulla. Vaikeutin tehtävää tosi nopealla tahdilla ja vaihdoin 2o2o-paikan etupalkkaajan ihan "oikeaan" namietupalkkaajaan parin metrin päässä puomin alastulosta parin treenin jälkeen. Tehtiin namietupalkalla jälleen parit treenikerrat ja se sujui vaihdellen. Välillä Papun kovalevy tyhjeni ja se tarjoili ties mitä temppuja puomilla. Saatiin kuitenkin myös hyviä onnistumisia.

Halusin kuitenkin mahdollisimman nopeasti päästä etulelupalkkaan, koska repimisleikit/lelut ovat Papulle selkeästi ihan paras palkka. Niinpä vaikeutettiin jälleen ja namipalkka vaihtui leluun. Olin aivan varma, että vaikeutus on suuri, sillä palkan arvo kasvoi huomattavasti, kun puomin päähän etupalkaksi tuotiin maahan lelu odottamaan.

Ja aluksi se olikin vaikeaa. Papu jäi puomin keskelle, istui, ei vapautunut luvalla, jne.  Minä sählään ja Papu sählää. Papu karkailee tekemään oikeaa suoritusta eikä treeni ole oikein missään mittakaavassa hallittua tekemistä. :D Onneksi Tea piiskasi olemaan hallitumpi. Tämän treenin lopuksi halusin testata, miten Papu suhtautuu, jos otetaan toinen puomin lankuista pois ja tehdään lähestyminen U-putken antamalla vauhdilla. Ensimmäisellä suorituksella Papu tuli niin lujaa, että se muisti pysähtymisen liian myöhään. Se pysähtyi metrin päähän lankun loppupäästä. :D Toisella suorituksella tosi hieno ja nopea pysäytys kuten myös sen jälkeen. Näihin oli hyvä lopettaa se treeni. :) Ensi kerralla varmaankin sitten U-putki ja kaksi lankkua ja leluetupalkka.

papu treenaa jälleen

Ihan alkuun se tärkein: Noki Tiitus Tiitiäinen täyttää tänään 8 vuotta. Tavallaan tuntuu siltä, että miten se voi olla vain 8, koska Nokihan on ollut minulla ihan aina. Ja tavallaan tuntuu siltä, että nyt on hyvä. Nyt ei enää yhtään vuosia lisää, jäädytetään tilanne tähän ja pidetään Noki ikuisesti 8-vuotiaana, jooko? Nokin ja minun yhteistyö agilityssä on nyt niin timanttista, että en tahdo luopua siitä. Onko pakko luopua? En tahdo ajatella asiaa vielä. Haluan vain nauttia kisaamisesta, treenaamisesta ja siitä, kun Noki illalla käpertyy kylkeen kiinni nukkumaan ja herää aamulla samasta paikasta.

------

Papun kanssa korkattiin tänään pentutreenien syyskausi. Ja voi hurja, miten iloinen sitä voikin olla ohjatuista treeneistä. :) Tuntuu, ettei olla kesällä tehty oikeastaan mitään, vaikka piti tehdä vaikka mitä. Jokusen kerran ollaan käyty tekemässä esteelle irtoamista ja vauhtiympyrää. Jokusen kerran ollaan treenattu takaakiertoja. Ja jokusen kerran ollaan harjoiteltu puomin alastuloa. Siinä kaikki.

..mutta jostain ihmeen kummasta Papu on tästä huolimatta edistynyt aivan hirmuisin loikkauksin.

Tänään kokeiltiin, miten pennut suhtautuvat kolmeen kaarella olevaan hyppyyn, joiden päässä odotti U-putki ja sen jälkeen vielä hyppy. Ei me sellaista olla tehty ollenkaan, joten ennakko-oletukseni oli, että ei sellaista myöskään osata. Vääääärin. Sehän oli Papulle helpompaa kuin olisin ikinä osannut arvata. :O Tehtiin samaa myös toiseen suuntaan ja sekin sujui paremmin kuin olisin arvannut. Ja voi pojat, miten hyvää kyytiä Papu pisteli menemään! :) Suihkis vaan!

Harmi kyllä Papu pudotti viimeiseksi jääneellä suorituksella riman ja samalla satutti toisen etujalkansa niin, että se nilkutti ja kirkui. Kukaan ei nähnyt, mikä Papun sai kirkumaan, koska Papu ei kaatunut eikä kompuroinut. Jalka vain osui rimaan ja rima putosi kannattimiltaan. Täytyy seurailla, miten etujalka huomenna toimii. Treenikaverimme on ammatiltaan (koira)fyssari ja hän tsekkasi heti Papun etukintun, eikä puristelu, kääntely ja vääntely saanut Papussa aikaan mitään reaktiota. Pari tuntia tapahtuneen jälkeen Papu keventää edelleen etutassua hieman.

Ihan hirmu hauskaa treenata Papun kanssa. Sen kiihkeys ja into on niin palavaa, että veikkaan pysäytyspuomin suorittamiseen tarvittavan maltin ja hallinnan olevan tehtävä, johon kannattaa panostaa ihan urakalla.. :D Talven tavoitteena onkin rakentaa kaikessa rauhassa itsenäinen ja luotettava puomisuoritus.

kontaktitreeniä

Papu pääsi tänään treenaamaan puomin alastuloa, joka oli nostettu maahan. Apupalkkaajana oli Maija ja tavoitteena oli kirkastaa edelleen sitä, että mikä se oikea paikka oikein on ja mitä siinä kuuluu tehdä. :D Papuhan välillä tarjoaa monenmoisia ja sen päästä saattaa pyyhkiytyä hetkellisesti täysin, mitä olikaan tarkoitus tehdä. Niin kävi tänäänkin kertaalleen. Se hakeutui ensimmäisellä treenipätkällä hyvin oikealle kohdalle, Maija palkkasi ja minä vapautin etupalkalle. Mutta sitten, kun tauon jälkeen palattiin tekemään uudestaan, oli Papu aivan kysymysmerkkinä. Se tarjosi 2o2o-temppua puomin sivulle, juoksi kontaktikohdan läpi, pyöri ja hyöri.. Mutta lopulta se keksi uudestaan, mitä siltä haluttiin ja sitten homma toimikin oikein mainiosti. :)

Vaikeutettiin heti hommaa siten, että Papu tuli kontaktilankulle U-putken kautta. Sekin toimi yllättävän hienosti! Papu tuli pari kertaa niin lujaa, ettei sen kropanhallinta yksinkertaisesti vain riittänyt pysäyttämään oikeaan kohtaan, vaan se valui seistä pönöttämään kontaktilankun ulkopuolelle. Korjasi kuitenkin tekemistä hyvin ja teki muutamia niin vauhdikkaita ja hienoja suorituksia, että sydän oikein pumpsahteli onnesta. :) Tosi hieno tenava! Se länttäsi kovasta vauhdista etutassut maahan aika samassa hengessä kuin silloin kun se elvyttää vinkuankkaa. :D

Jatkettiin myös vauhtiympyrän kimpussa ja hyvinhän se jo sujuukin. Papu katsoo hienosti eteenpäin ja irtoaa putkeen kerta kerralta kauempaa. :) Toisaalta se irtoamisesta huolimatta reagoi rytmitykseen ihan hirveän tehokkaasti. Sillä on ikään kuin todella herkkä käsijarru, jota saa nykäistyä rytmittämällä melkein hallitsemattoman voimakkaasti. Vaatinee harjoitusta ja rutiinia, että opin Papun ohjaustehostimen, kaasupolkimen ja jarrumekaniikan käyttöä.

nyt se kuolee?!

Klikkiotsikkoko? Vähän niinku.

Mutta ei se siltä tuntunut, kun heräsin päiväunilta. Noki oli aivan sätkyinen. Se kyyristeli. Meni maahan ja istumaan, vaihtoi paikkaa ja kyyristyi taas istumaan. Nuoli maanisesti etujalkaansa ja kyyristeli jälleen. Henki salpautuu aina, kun joku koirista on yhtäkkiä selittämättömällä tavalla rikki. Niin nytkin.

Ajattelin, että olen vain vainoharhainen ja kyllä se siitä. Noki vain jotain sekoilee. Menen laittamaan ruuat koirille, niin se rauhoittuu. Ei helpottanut oloa, kun Noki jäi sohvalle kyyristelemään, kun menin laittamaan ruokia. Yleensä se jonottaa ihan lähellä omaa kuppiaan.

Nousi se sitten kuitenkin syömään ja näytti laskevan painon kaikille neljälle jalalleen. Mutta syömisen jälkeen se sätkähti taas ja painui Kolan uuteen petiin kyyristelemään. Kurkkua kuristi. Etujalan tassunpohjasta löytyi pieni karvamytty, jossa oli pikeä ja hiekkaa. Leikkasin sen pois ja siinä vaiheessa Noki jo tärisi ja pupillit olivat laajat. Annoin laumalle jälkiruokapuruluut, eikä Noki tullut hakemaan sitäkään. Söi se jälkkärinsä kyllä, kun vein sen sohvalle Nokin syötäväksi.

Muut jatkoivat jälkiruokiaan, kun nappasin Nokin hihnaan ja päätin lähteä ulos katsomaan, mitä ihmettä se oikein sätkyilee. Että käveleekö se kunnolla tai suostuuko edes liikkumaan.

Ehdin ajatella, että sillä on niveltulehdus. Tai ollaan kävelty lenkillä niiden palovammoja aiheuttavien putkikasvien keskelle. Tai sillä on joku nopeasti tappava tauti. Että tämä on nyt viimeinen päivä Nokin kanssa. Ihan kamala tunne.

Vein Nokin ulos. Se käveli raput alas vähän ehkä oudosti, muta ulkona se liikkui ihan normaalisti. Se kävi pissalla. Se katseli korvat höröllä ohi juoksevia kirkuvia lapsia. Ei se tee kuolemaa, hoin itselleni. Ei kuolevat ole tuollaisia.

Palattiin kotiin. Noki oli palautunut omaksi itsekeen.

Olen aika varma, että päiväunien aikana sen toinen etutassu oli puutunut ja siitä tämä kaikki draama. Se ei kuollut sittenkään.

vilkkaampiko?

Papu on tällä viikolla käynyt moikkaamassa 8-viikkoista lapinkoira Voimaa pariin otteeseen ja nähnyt veljeään Yuppia pari kertaa. Ja joka kerta se on yhtä mukavaa katseltavaa, kun Papu täydellisellä ystävyydellä ja hyvin mitoitetulla voimankäytöllä nauttii muiden koirien seurasta. Voiman kanssa Papu oli vähintäänkin yhtä paljon selällään kuin painikaveri - ehkä enemmänkin. Spagettijalat huitoivat ilmaa, ja naskalihampainen tenava sai rouskia ihan mistä lystäsi. Kyllä Papukin tuuppi Voimaa kumoon, mutta teki sen sopivalla volyymillä pennun kokoon ja ketteryyteen (tai sen puutteeseen :D ) nähden.

Yupin kanssa meno oli aivan toista luokkaa. ..mutta jälleen se oli Papu, joka oli selällään kerta toisensa perään. Sen taktiikka leikkiessä on muljahtaa selälleen ja sätkiä kuin koppakuoriainen. Sitten takaisin jalalleen, uusi muksahdus ja jaloilla sätkimistä.

Papu jaksaa. Ja jaksaa. Ja jaksaa.. Se saattaa herätä aamulla ennen muuta laumaa ja alkaa puuhailla itsekseen. Jos edellisestä lenkistä alkaa olla sen mielestä turhan pitkä aika, se alkaa puuhailla. Puuhailulla saa huomion, sillä puuhailun kohteena saattaa olla matto, lelu, keittiön tasot (joilta on tänään poimittu kokonainen tomaatti omatoimisesti), vessan pyykkikasa.. Tai sitten Papu saattaa mennä yksin parvekkeelle katselemaan ohikulkijoita.

Aamun puuhailut olen pistänyt kuriin sillä, että tähän asti Papu ja muu lauma ovat nukkuneet makuuhuoneeseen suljettuina. Tällä viikolla olen kokeilumielessä avannut pääsyn yön ajaksi myös muualle valtaisaan asuntooni. Aamupuuhailu on pysynyt vielä toistaiseksi ainakin sellaisissa rajoissa, etten ole lähtenyt siihen puuttumaan. Papu saattaa elvyttää vinkuankkaa muutaman sekunnin (tiedättehän: tamppaa vinkuankan rintakehää raivokkaasti etutassuilla) tai käy tepsuttelemassa olohuoneen puolella. Mutta koska _kukaan_ ei reagoi sen puuhailuun mitenkään, se on ainakin tähän asti todennut, ettei vielä sitten kai ole aamu ja mennyt takaisin nukkumaan.

Papun veli Yuppi oli Katjalla hoidossa, ja käytiin aamupäivällä tunnin lenkki helteisessä Ilolassa. Pennut juoksivat, juoksivat, mulskahtelivat kuraojaan ja juoksivat lisää. Kun päästiin takaisin Katjalle, muu lauma oli kohtalaisen läkähdyksissä. Mutta eivät pennut. Ne juoksivat. Ja juoksivat. Ja painivat vähän lisää. Ne telmivät koko sen ajan, minkä Katjalla istuin jäätelöllä ja tankkaamassa helteisen lenkin jälkeistä nestehukkaista oloa pois. Katjakin totesi, että kyllähän nuo ovat vilkkaudessa aivan eri luokkaa kuin yksikään minun tai Katjan koirista. Ne huomaavat kaiken, reagoivat herkemmin (äänellä), touhuavat ja puuhaavat ja osallistuvat ja tahtovat nähdä ja tietää. Mutta samalla kummatkin vaikuttavat äärimmäisen ystävällisiltä, sosiaalisilta, reippailta ja mukautuvilta. :) Mainiot pennut!


Videolla Papun tunnistaa selälleen muksahtelusta. Mutta muilta osin nuo ovat kyllä aivan kaksi marjaa.

mökkitreenejä ja muuta

Juhannus vietettiin lauman kanssa Kangasniemellä mökkeillen. Nakuteltiin isän kanssa kaksi siivekettä, joten Papun juhannus koostui kymmenistä pikkutreeneistä siivekkeiden ja lapion varren / luumupuun taimen ympärillä kieppuen. Harjoiteltiin sylkkäriä, hypylle irtoamista ja takaakiertoa.

Sylkkäri on vaan niin vaikea ohjaus. Ei se koiralle ole vaikea, mutta minulle on. Sählään, hätäilen, enkä luota koiraan enkä sen enempää itseeni. Epäilemättä juuri Se Ohjaus, jota en kisoissa käyttäisi kuin äärimmäisessä pakkohädässä. Joku sanoisi, että silloinhan se pitää opetella ohjaamaan. Ja niin ajattelen itsekin osittain. Mutta sitten toinen osa minusta ajattelee, että jos olen pärjännyt ilman tuota ohjausta tähän asti - enkä muista yksiäkään kisoja näin äkkiseltään, joissa olisin harmitellut, etten osaa sylkkäriä - niin motivaationi ryhtyä opettelemaan tuota ohjausta on aika heikoissa kantimissa.






Eilen Iinan treeneissä Papukin pääsi hommiin, kun Pika on eturauhassaikulla edelleen. Aivan huippua, millä motivaatiolla ja innolla se hommia teki.

Ensin tehtiin ratapiirroksen kohta 7-9 ilman etupalkkaa. Papu kyllä suoritti jokaisen esteen ihan ok, mutta jouduin ohjaamaan sen jokaiselle hypylle erikseen. Tuntui tahmealta, kun piti keskittyä katsomaan, että Papu varmasti lukitsee hyppysuoritukset matkan varrelta. Vaihdettiin palkkalelu Iinalle, joka istui viimeisen hypyn taakse maahan palkan kanssa. Olin aika varma, ettei saada Papua edes ensimmäiselle hypylle, koska se näki lähdöstä palkan paikan, eikä palkan suunta ollut edes etäisesti sinne päin, mihin oli tarkoitus lähteä. :D Kuinka väärässä olinkaan! Kolme viikkoa sitten pentutreeneissä Papu juoksi etupalkalle ohi esteiden, eikä edes harkinnut, että lähtisi suorittamaan palkkalinjalta pois olleita esteitä. Nytkin se tuijotti kiihkeästi Iinaa lähdöstä. Mutta vapautuksesta se lähti ohjauksen suuntaan ja silakkana pinkoi juuri niin kuin piti! Ei tuntunut enää tippaakaan, että pitäisi ohjata esteitä. Riitti, kun ohjasin juoksulinjaa. Mahtavaa! :)

10-11 -kohtaan harjoiteltiin mahdollisimman pienesti ohjaamista. En siis tehnyt käytännössä mitään ohjausta, kun Papu tuli putkesta, sen kun vaan juoksin hypyn 11 ponnistuspuolelle. Papu tuli tosi hyvällä vauhdilla, vaikka joutui juoksemaan minua kohti. Aluksi sen oli vaikea ymmärtää, että hyppy 11 pitää suorittaa, mutta kun levitettiin siivekkeitä, jolloin Papu sai vähän enemmän aikaa reagoida hyppyyn, saatiin onnistuneita suorituksia. :)

Tuntuu, ettei olla Papun kanssa oikeasti treenattu juuri mitään. Putkea on tehty kyllä ja yksittäisellä hypyllä kikkailua. Silti sillä tuntuu olevan jo tosi vahva ajatus siitä, mitä on tarkoitus tehdä. Ja se ra-kas-taa tätä puuhaa jo nyt. Mainio tenava!

Papu juokseeeeeeee

Iinan treenien odotteluvuorolla Papu pääsi viereiselle kentälle tekemään. Se oli AIVAN innoissaan. Hyvä kun pysyi pöksyissään, niin täynnä tarmoa se oli. Ajattelin, että tehdään kahdella hypyllä takaakiertotreeniä sellaisesta lähestymiskulmasta, jota ei olla vielä rimojen kanssa tehty. Luulin, että se olisi ihan vaan pala kakkua. Väärin meni!

Papu istui kiltisti lähdössä. Se vapautui hurjalla vauhdilla luvan saatuaan.. ..ja linkoutui koko hitsin esteen ympäri. Eikä siinä vielä kaikki. Koska palkkalelu ei lentänyt mihinkään ja minä vähän äimistyneenä käännyin ympäri, Papu jatkoi sinkoutumistaan. Se jatkoi takaisin ensimmäiselle esteelle, suoritti sen takaisin päin, kääntyi pinkomaan kohti kakkosestettä ja ajattelin napata sen vauhdista mukaan ja tällä kertaa ohjata rauhallisesti takaakierron, jonka jälkeen sitten palkkaan pienen kaaharin. Lähetin taakse.. ..ja vauhdin hurmainen tenava kiersi jälleen koko esteen ja pinkoi esteelle 1 ja suoritti sen.

Nauratti, ja tämä sama rallihurmos toistui vielä uudestaan ennen kuin tajusin, että Papu ei ole tosiaan aiemmin tuosta kulmasta tehnyt riman kanssa olevaa takaakiertoa. Niinpä se kierrä-käskyllä kiersi koko esteen. Palattiin tutumpaan lähetyskulmaan ja saatiin onnistumisia. Papu takertui leluun aivan raivolla, ja oli henkien taisto, että se suostui irrottamaan lukkopurennan lelusta.

On se ainakin oppinut esteitä hakemaan, kun pinkoi itsekseen aina vain uudestaan ja uudestaan hypylle 1, kun ei muutakaan keksinyt. :D Syöttelenköhän tässä parhaillaan paholaiselle pikkusormea, kun en jaksa ollenkaan olla pahoillani, että tenava on kohtalaisen omatoiminen ja puuhakas..? ;)

Sininen viiva on se, mitä oli tarkoitus tehdä. Ja punainen viiva on se, mitä Papu teki.

Nokille joukkuepronssia! - eli kuulumisia SM-kisoista

Perjantaina ajeltiin Tean ja koirien kanssa Lappeenrantaan. Mökö ja Tea kisasivat perjantain radoilla, minä jätin nuo kisat väliin. Ja hyvä niin, sillä jaksaminen jo ihan vain lauantain ja sunnuntain osalta on melkoinen taisto. :)

Yövyttiin Papun veljen, Gilbertin, omistajan mökillä - ja se oli kyllä aivan luksusta. Oli ihanaa tulla perjantain pitkän kisapäivän jälkeen mökille ja plumpsahtaa veteen heittämään talviturkki. Papu lähti Gilbertin luo viikonloppukylään hyvillä mielin. Yöllä ei juurikaan tullut nukuttua, ehkä pari tuntia pätkissä vaivuin uneen, muuten pyöriskelin unen ja valveen rajamaastossa ja odottelin aamua.

Maksien joukkuerata vaikutti heti mukavalta. Ei liian vaikea, ei liian helppo. Oli kohtia, joissa sai luukuttaa menemään ja kohtia, joissa tiukasti kääntymällä säästi ihan hurjan määrän aikaa. Ja piiiitkä loppusuora.

Joukkuetoverit tekivät ihan mahtavaa työtä, ja tuloksilla 10, 0, 0 pääsimme Nokin kanssa starttaamaan sijalta 5 finaaliradalle. Sää oli helteinen ja aivot tuntuivat sulaneen jo aikapäivää sitten, kun oma vuoromme vihdoin koitti. Ei jännittänyt _yhtään_. Noki nuuski maata lähtökarsinassa ja se hetken aikaa huoletti. Ei tuntunut edes siltä, että olisin menossa tekemään agilityä. Lähtöpaikalle kävellessä ehdin ajatella, että ihanko oikeasti menen aksaamaan, ei ole yhtään sellainen olo.

Radalla ei ollut missään kohdassa kiire. Missään kohdassa ei jännittänyt. Menin ihan suunnitelmien mukaisesti ja Noki teki, niin kuin Noki nyt tekee. Se teki raivolla ja tarkasti, olemattoman pienin kaarroksin. Maalisuoralla pistin töppöstä toisen eteen niin paljon kuin jaloista irtoaa, enkä taakseni katsellut: Noki kyllä tekee oman osansa, ja minun oma osani on vain juosta täysillä. Kuulin, miten seurakaverit räjähtivät huutamaan. Maalissa käännyin ympäri kohti kisarataa ja kumarsin kannustusjoukoille. Se tuli ihan suunnittelematta ja ajattelematta. Oli vaan niin huippua kuulla, miten kannustusjoukot palkitsivat suorituksesta.

Palkkasin Nokin ja sitten alkoi itkettää. Me tehtiin se. Me tehtiin nolla. Siinä vaiheessa ei käynyt edes etäisesti mielessä, mihin nollalla mahdollisesti sijoitutaan. Mutta se tunne oli vahva, että me tehtiin se, mitä meidän joukkueen ankkurina pitikin tehdä. Tuli tunne, että Nokin kanssa on oltu niin hitsin monta kertaa joukkueessa. On tehty ihan hirveästi töitä. On harjoiteltu, kehitytty, opittu.. Ja että fakta vain on, että takana on paljon enemmän aksavuosia kuin mitä niitä on edessä. Että pystyin tavoittamaan sen, mihin tiedän Nokin ja itseni pystyvän. Että vuodet riittivät sittenkin siihen, enkä tuhlannut mahdollisuutta näyttää, mihin meistä on.

Istuin nurmikolle heittämään maailman parhaalle koiralleni palloa palkaksi tehdystä työstä ja yritin kasailla itseäni. Ja hetken päästä kuulin, miten lueteltiin mitalikolmikkoa. Vasta silloin tajuntaan tuli, että mehän saatettiin oikeasti sijoittua mitaleille. Kannustusjoukot alkoivat jälleen karjua ja huutaa villisti. Ihan älytöntä! Juostiin kunniakierrokselle ja siitä suoraan livestreamin haastatteluun. Epätodellista. Espanjanvesikoira, kelpie, pitkäkarvainen collie ja bortsu, me tehtiin se. Me otettiin mitali, pronssia!

Tavoitteeni joskus vuosia sitten oli se, että pyrin SM-kisoissa tavoittamaan edellisvuoden tason ja pistämään vähän paremmaksi. Ja aika pitkälti olen pystynyt sitä tavoitetta noudattelemaan tähän asti. Viime vuonna oltiin yksilöissä lopputuloksissa sijalla 10. ja tänä vuonna joukkueessa pronssilla. Ensi vuonna tekee tiukkaa pistää paremmaksi, mutta toivottavasti päästään yrittämään. Nokin nolla oli lopputuloksissa sijalla 27./325 ja samalla koko joukkueemme nopein nolla. :)

Yksilöradalla sunnuntaina tarjolla oli jälleen mukava rata. Kepeille lähestymisessä oli tullut hurjasti virheitä ja sainkin ohjeistuksia, että "Ohjaa kepit tarkasti!" Tuo ohje oli sikäli tarpeeton, että rataprofiilin vuoksi kepit olivat Nokin vastuualuetta. Minä en voinut muuta kuin tarjota sille mahdollisuuden löytää kepit oikein. En voinut auttaa sitä - enkä todellisuudessa olisi halunnut edes yrittää "auttaa", koska minun sähläämiseni ei keppien löytämisessä auta. Noki osaa ne kyllä ihan itse paremmin kuin jos minä menen sekaan huitomaan.

Ja niinhän siinä kävi, että Noki meni kepeille väärältä puolelta. Todennäköistä on, että keinonurmen eriväriset maalaukset ja takana ollut kalteriaita sekoittivat koiria. Oli vaikea erottaa, missä ensimmäinen keltainen keppi on. Korjasin suorituksen ja jatkettiin matkaa. Koska alla oli virhe, vedätin rohkeasti ja pistin Nokin ottamaan minua kiinni. Se johti riman putoamiseen, mutta ainakin mentiin niin täysillä kuin meistä irtoaa. :) Lopulta tehtiin 0,82s yliaikaa. Ilman keppivirhettä aika olisi ollut jotakuinkin 1-2 sekuntia miinuksella, eli oltaisiin kyetty aliaikaiseen nollaan, vaikka ihanneaika määräytyi etenemän 4,66m/s mukaan ja ennakolta pohdin, voisiko meidän vauhti riittää.

Jälkikäteen jossiteltavaa ei jäänyt. En olisi ohjannut keppejä millään muulla tavalla, vaikka olisin saanut uuden yrityksen. Valitsin ohjauksen, joka meille siihen kohtaan oli paras vaihtoehto. Tällä kertaa se vain ei riittänyt.

Ihanainen Puupalainen

Papu Puupinski Puupalainen, sen pääkoppa on kyllä kultaa. Ei timanttia eikä rautaa, vaan nimenomaan kultaa. Asun metroradan varrella, mutta eipä ole tullut sosiaalistettua tehotyttöä sen vertaa, että olisin ihan vaan menemisen vuoksi käynyt Papun kanssa esim. metrossa - tai missään muussakaan julkisessa kulkuvälineessä.

Tänään vein auton Lahteen korjaamokeikkaa odottelemaan ja palattiin Lappeenrantaan lähtevän kaksikon eli Nokin ja Papun kanssa junalla kotiin. Lahden rautatieasemalla Papu tassutteli sisään junaan. Ympärillä istuneet pari miestä ja yksi nainen tulivat rapsuttelemaan koiria. Papu ja Noki ottivat ystävällisesti rapsutukset vastaan, mutta eivät riehaantuneet. (Noki nyt ei tietenkään riehaannu, mutta Papu olisi voinut.) Juna lähti liikkeelle, eikä Papu missään vaiheessa reagoinut millään näkyvällä tavalla junan liikahteluun tai suhahduksiin ja kolahduksiin. Kymmenen minuuttia se jaksoi istuskella ja seisoskella ja sitten se totesi, että ei tässä mihinkään näköjään olla menossa - ja kävi nukkumaan.

Konduktöörin tullessa myymään lippua, kumpikin koira nousi toiveikkaana ylös. Ehkä tältäkin tyypiltä saa rapsutuksia? Ei saanut, mutta koirien ilme oli myös konduktöörin mielestä koominen. "Ne katsoo mua ihan samalla ilmeellä kuin pummilla matkustavat ihmiset."

Helsingin rautatieasemalla Papun pakka meinasi levitä. Eikä siis lainkaan pelosta tai ahdistuksesta. Ehei. Vaan siksi, että PULUJA!! PULUJA! JOKA PUOLELLA! Se kiskoi ihan villiintyneenä joka suuntaan ja haukahteli - ja olisi halunnut saalistaa ainakin sata pulua, mielellään enemmänkin. :D Ei sitä kiinnostanut yhtään rautatieaseman meluisa väenpaljous, koska PULUJA!! Tosin ei sitä kiinnostanut väenpaljous senkään jälkeen, kun vihdoin päästiin pois pulujen luota. Se tepsutteli Nokin vieressä onnellisena häntä pystyssä metrolaiturille.

Metrossa viereen istui nainen, joka halusi kovasti rapsutella Papua. Ja kultainen Papu otti rapsutukset tyytyväisenä vastaan. Metrossa oli sen verran paljon liikennettä, tulevia ja lähteviä ihmisiä ja pyöriä, että olisi voinut jälleen kuvitella Papun vilkkautensa ansiosta häsläävän. Ei se häslännyt. Se kyllä katseli kiinnostuneena vähän kaikkea, mutta ei se kiihtynyt menosta ympärillään yhtään.

Onhan se sosiaalistaminen kai ihan järkevää, ei siitä varmaan haittaa ainakaan ole. Ja onhan Papu mukana kulkiessaan saanut sosiaalistamista osakseen, vaikken osaa tuota normaalia elämässä mukana kulkemista pitääkään minään sosiaalistamisena siinä mielessä mitä minä pidän sosiaalistamisena. Mutta. Kola on Kola kaikesta sosiaalistamisesta huolimatta. Ja Papu ei hätkähdä tippaakaan täysin uudesta jutusta, vaikka "sosiaalistamisen kausi" on ollutta ja mennyttä aikapäivää sitten. Jos päässä ovat palikat kohdillaan, ei niitä saa pilattua sillä, että koira ei pentuna näe ja koe ja haista ja maista ihan kaikkea mahdollista. Ja jos päässä palikat ovat pahasti pois paikoiltaan, niitä ei sosiaalistamisella kohdilleen saa.

Papu ansaitsi tämän päivän perusteella Luottomatkustaja-pinssin. Kelpuutan sen jatkossa mihin tahansa matkaan mukaan - jopa siinä tapauksessa, että matkan varrella käydään paikoissa, joissa on puluja. ;)

Huiskis! Ja suihkis! Ja ROAAAAAAAAAAR!!

Iinan treeneissä ratapohja oli tehty Rauno Virran ratojen perusteella SM-kisoja silmällä pitäen. Pika oireili eturauhastaan, joten se on saikulla, eikä lähde korkkaamaan tänä kesänä arvokisauraansa. Niinpä radalle pääsi luottomies Noki. Radalle lähtiessä oli jo hirveän hyvä fiilis. Sama fiilis jatkui läpi radan. Rauhallisen päättäväisesti tehtiin hirmu hyvä nolla heti ensimmäisellä suorituksella. Flow-tila. Se se oli. Maalissa teki mieli karjua kuin leijona. Se oli niin hemmetin siistiä, vaivatonta, luottavaista.. Ennakolta ajattelin, että muurin palat kolisevat, jos joku kolisee. Niinpä keskityin katsomaan, että muurin palat pysyvät. Eivätkä ne edes kolahtaneet.

Radalla ei jäänyt hiottavaa kuin yhden ylimääräisen laukka-askelen korjaaminen, kun putken väärän pään ohituksessa Noki ehti kurkata väärää päätä sen yhden väärään suuntaan otetun laukan verran. Korjattiin se ja testattiin rytmillä ohjaamista toiseen kohtaan. Ja se oli siinä. Sen enempää hinkkaamista ei ollut mitään syytä tehdä.

Niinpä ehdin hakea neiti Tehotytön autosta kokeilemaan Rauno Virran haasteita. Tehtiin ensin esteitä 5-6. Se sujui mainiosti. Lisättiin hommaan este 4 ja hupsis, Papu pääsi vauhtiin! Nelonen ja vitonen menivät mallikkaasti, mutta sen jälkeen Papu riemusta tukka hulmuten ryhtyi sinkoamaan vitosen jälkeen kutosputken väärään päähän. :D Vaikka miten yritti laskea ohjaavaa kättä alas ja hakea kontaktia Tehotyttöön, niin höpönlöö. Hän se otti ja sujahti selkäni taakse putkeen huiskista vaan. Iina meni lopulta putken suun eteen seisomaan, jolloin Papu heräsi putkitranssistaan. ;) Ihan hirveän huvittavaa ja sydäntä sulattavaa, miten innoissaan se tekemisestä on. Se istuu edelleen tomerasti epämääräisiin kohtiin, koska on tajunnut, että istuminen johtaa tekemisen aloittamiseen. Täytynee jossain vaiheessa ryhtyä opettamaan sille sivulle tuloa, koska nyt se lätsäyttää takapuolensa juuri siihen kohtaan, missä se nyt milloinkin sattuu olemaan, eikä sitten meinaa millään suostua siirtymään oikealle lähtöpaikalle. "TÄSSÄ ISTUN JA NYT RYHDYTÄÄN HOMMIIN!"

treeniä, treeniä vaan!

Tänään treenattiin aamulla sadevesiämpärien kiertoa. Ja edellisestä videosta viisastuneena osasin pysyä pois kierrettävän ämpärin edestä. Eihän se kovin paljon yllätä, jos koira ei irtoa suorittamaan tehtävää, jota se ei näe. :) Nyt näki, ja nyt irtosi. Kun olisi jatkuvasti käytössä oma piha, niin tälläisiä treenejä voisi tehdä useamman päivässä. (Videolla siis koko treeni alusta loppuun asti.) Onneksi treenikentälle ei kuitenkaan ole holtittoman pitkä matka, joten eiköhän tälläisiä pikapyrähdyksiä tule tehtyä kesän aikana.


Illalla ohjatuissa treeneissä aloiteltiin kaarella olevien esteiden suorittamista. Ensimmäiset kerrat Papu meni kuin ihmelapsi, ihan kuin se olisi lukenut rataa edessään. Mutta kun otettiin toisto niin, että Papu sattui huomaamaan, että etupalkallehan voi juosta myös suoraan kulkematta siivekkeiden välistä, se myös valitsi suorimman reitin. :D Nokkela-pokkela pentu! Olisinkin ollut aivan äimistynyt, jos se oikeasti olisi osannut asian ilman että sitä on koskaan opetettu lukemaan esteitä minusta sivusuunnassa irrallaan. On sillä hypyistä kuitenkin jo jonkinlainen käry, sillä se käy poimimassa yksittäisiä hyppyjä omatoimisesti silloin, kun juttelen vaikkapa kouluttajan kanssa tai siirryn lähtöpaikalle ja Papu kulkee vapaasti mukana.

Kaikista iloisin olin tämän illan treeneissä siitä, että tajusin Papun irtoavan ihan hitsin hienosti esteelle edestä lähetettynä. Kierrätin Papun siivekkeen ympäri ja sen jälkeen otin yhden lähettävän askelen kohti vauvarengasta, joka oli ehkä 4 metrin päässä. Ja sinne Papu irtosi. Se lukitsi renkaan huisin hyvin ja suoritti tehtävän ennen kuin kääntyi kädessäni odottaneelle repimislelulle. Selvästikin sadevesiämpärien ja vastaavien kierrättäminen on saanut Papun tajuamaan jotakin hyvin olennaista, sillä tuollaista varsinaista esteelle lähettämistä en ole tehnyt vielä juuri lainkaan. Vaikka eipä sillä taida koiralle juuri olla eroa, suorittaako se agilityesteen vai sadevesiämpärin.. :D

Pennun kanssa on hurjan hauskaa treenata. Se kauhoo aivan heikkopäisenä parkkipaikalta treenikentälle (niin heikkopäisenä, että täytynee hankkia vedonestovaljaat..) ja haluaa aivan palavasti tehdä, tehdä, tehdä. Omituista Papun kanssa tekemisessä on se fakta, että olen vahvistanut taisteluleikkejä ja palloilut ovat jääneet paaaaljon vähemmälle kuin poikien kanssa. Niinpä Papu "yllättäen" palkkautuukin ehdottomasti parhaiten juuri repimisestä ja yhdessä leikkimisestä. Se tykkää rallatella lelu suussa ympäri kenttää, mutta tärkeä osa Papun mielestä ihan parasta hommaa on myös se, että se kantaa vetolelun minulle ja sitten äristään ja muristaan ja taistellaan ihan rrrraivona.

Mukava treenipäivä, kertakaikkiaan. :)

Papun kanssa harjoitellaan kesän aikana agilityn perustaitoja, itsenäisyyttä, ohjautumista, irtoamista, juoksemista, yhdessä tekemistä.. Tämän viikonlopun aikana on harjoiteltu kiertoon irtoamista. Mökillä tätä tehtiin puun taimen ympäri namimaatin avulla. Namipalkalla tekeminen on hillittyä ja hallittua. Lahteen palattuamme vaihdettiin lelupalkkaan ja vauhti kasvoi melkoisesti kertarysäyksellä. :)

(Älä peitä siivekettä, urpo!)

Pikan kanssa ja vähän Nokinkin

Palaset loksahtelevat paikalleen niin että kopina vain käy. Pikan kanssa homma alkaa luistaa kisa kisalta aina vain paremmin ja sen kanssa tekeminen tuntuu miltei liian helpolta. :) Missä kaikki yllättävät "oho-ai-se-lähti-tuonne?!" -tilanteet? Ja missä kaikki "ÄLÄHUUDAMULLEVAANKATSOESTEITÄ!!!!!" -hetket? :D Niitä ei enää ole. Jos Pikan keppiosaaminen olisi Nokin osaamisen tasolla, voisin ohjata sitä oikeastaan ihan samalla tavalla kuin Nokia. Mutta ei Pika (vielä) kestä ihan samanlaista tykitystä keppien aikana, joten niiden osalta on mentävä ohjausvalintojen osalta (vielä) helpotettuna versiona.

Toki myös sorrun edelleen siihen, että valikoin ohjauksia, joita Nokille en valikoisi. Eikä tuossa olisi mitään vikaa, jos valikointi tapahtuisi sen perusteella, millä saan aikaan nopeimmat etenemät. Mutta liian usein valinta tapahtuu sillä perusteella, että "tämä ei Pikan kanssa onnistu, joten.." Tuosta täytyy päästä eroon. Lisäksi täytyy ryhtyä oikein ajatuksen kanssa keskittymään siihen, että nyt kun vihdoin ollaan todella hyvin samalla radalla, alan ottaa etumatkaa, irrottaa, jättää tekemään yksin, luottaa ja pistää Pikan oikeasti ottamaan itsestään kaiken vauhdin irti.

Eilisen sadesäässä ensimmäinen rata oli osittain kaoottisen kisatilanteen (2 säkäluokkaa kisaa yhtä aikaa ja minun pitäisi olla molemmissa) ansiosta lievää häröilyä, mutta kahdelta seuraavalta tehtiin hyvä ja hallittu tuplanolla. :) Ensimmäisellä radalla Pika meni ohi esteestä, kun rintamasuuntani antoi luvan kaarrattaa. Se on ominaisuus, jota Nokissa ei ole, ja aika harvoin se Pikassakaan onneksi enää tulee näkyviin. Toisaalta erityisonnistumisena on otettava se, että rohkeasti jätin Pikan kääntymään keskenään ja hakemaan seuraavana olevan putken - ja se teki juuri niin kuin piti! Aikaisemmin se olisi vain lähtenyt karjuen saalistamaan jalkojani, mutta nyt se katsoi eteenpäin ja luki rataa minun ja itsensä välissä, vaikka minulla oli reilu etumatka.

Hupsis, kun ohjaajalle unohtuu huppu päähän. Onneksi sen ehtii ensimmäisen putken aikana ottaa pois päästä.. :D


Vitsit, miten mahtavasti putkijarru toimii ensimmäisellä putkella! Tämä on Pikassa ihan uusi ominaisuus.


Neljäs hyppy mennään vääripäin, muutenhan tuossa ei juuri korjattavaa liene. :) Ja Nokin kepit, ne on vaan niiiiin hienot.

kivaaaaa

Papulta ropisevat hampaat suusta. Eilen putosi kolmas kulmuri. Jee. 😊

Tänään oltiin treenaamassa neiti Harvahampaan kanssa. Tehtiin Iinan treeneissä pussia ja rengasta. Pussia Papu ei ole aiemmin tehnyt, mutta ei se juuri hidastanut. Ensin pidettiin pussin suuta reilusti auki ja lopulta niin, että valo kajasti vain pikkuruisesta aukosta. Tehtiin myös U-putki - pussi -yhdistelmää. Papu pisteli menemään iloisena ja reippaana. Hihityttävän tärkeänä se istuu odottamaan, että sille osoitettaisiin suunta, johon seuraavaksi juostaan. 😀

Rengasta tehtiin niin, että Iina istui renkaan toisella puolella ja minä toisella. Papu kiersi renkaan kerran, mutta kun päästiin kehumaan ja palkkaamaan namilla oikeasta suorituksesta, se nakutteli renkaasta läpi uudelleen ja uudelleen. On siinä kyllä monta hyvää puolta, että pennun opettaa tarjoamaan tekemistä ja keksimään itse. Papu käytti päätään eikä toiminut sattumanvaraisesti sinkoillen. Fiksu pikku-Papu.

Papun kanssa ei ole mikään hoppu päästä tekemään "rataa". Papu ei osaa vielä oikeastaan juuri mitään muuta kuin juosta putken läpi ja kiertää siivekettä. Mutta teknistä piipertämistä paljon tärkeämpänä tällä hetkellä pidänkin sitä, että treeneissä on hullun hauskaa, juostaan lujaa ja piiperretään teknisempiä juttuja vain pieninä annoksina. Me juostaan lujaa ja luodaan pohja sille, että tämä on vauhdin hurmaa ja huumaa, jota tehdään yhdessä.

ekat pentutreenit

Papu Pupanen pääsi tänään ensimmäisiin pentutreeneihin, kun I-HAHin kesäkausi alkoi Kivikon lumisateisella (!!!!) hiekkakentällä. Brrrrhh..

Paikalle saavuttiin metelin saattelemana, sillä Papu tahtoi ilmeisesti esitellä koko Kivikon väelle, miten paljon pienestä söpöstä pennusta lähtee rumaa ääntä. :D Meno oli sen verran holtitonta, että olin aika vahvasti valmistautunut sellaiseenkin vaihtoehtoon, että eka treenikerta menee siihen, että ylipäätään yritetään Papun kanssa päästä kartalle sen kanssa, että olisi niin kuin edes vähän tarkoitus keskittyäkin eikä vain häröillä ja karjua. Mutta höpsistä. Kun Papu pääsi hihnasta ja sai ryhtyä työskentelemään, sen keskittyminen oli täysin yhdessä tekemisessä. Se tarjosi siivekkeen kiertoa ihan yhtä hienosti kuin se on tehnyt Ojangossa ilman ihan lähellä ja näkyvillä työskenelevien muiden koirien ja ihmisten häiriötä.

Toisella treenipisteellä minä leikitin Papua, apukoutsi Laura leikitti Papua, kokeiltiin liikkuvaa etupalkkalelua ja kuollutta etupalkkalelua. Hienosti toimi kaikki tuo. :) Lelu oli aika dramaattisen näköinen riehumisen päätteeksi, sillä yksi viimeisistä suussa vielä olleista vauvatakahampaista tipahti ja suu sen jäljiltä aika veressä.

Mukavaa oli huomata, että vaikka Papun päästää juoksemaan palkkalelun kanssa, se tulee takaisin eikä lähde holtittomasti ympäristön ärsykkeiden perään tai varasta lelua itselleen. Lisäksi mainiota oli, että Papu pystyi vaihtamaan näppärästi jälleen nameista leluun ja takaisin nameihin ilman ongelmia. Kunhan saadaan hammaskalusto takaisin, pystytään taas laajentamaan käytössä olevaa leluvalikoimaa. Tänään suussa parhaalta näytti tuntuvan pehmeä vetolelu - jota sitten vedettiinkin pahasti kiroillen. :)

onnen papu, ja kisakuulumisia

Papu on onnellisten tähtien alla syntynyt tenava. Se ei tiedä, että maailmassa olisi jotain sellaista, mikä olisi oikeasti kurjaa, kamalaa ja pelottavaa. Se ei ole tyhmänrohkea - onneksi. Ei se änkeä väkisin vieraiden koirien iholle. Saattaapa jopa laskea hännän alas ja rauhoittaa tahtia, jos uusi koira on jollakin tavalla vähän hurja. Mutta siinäkin tapauksessa Papun toiminta näyttää siltä, että "mä tässä hetken oottelen, niin etköhän sä ihan juuri tajua rakastavasi minua, koska minä olen PAPU!"

Ihmisten osalta lapset olivat ensin outoja. Siis taaperoikäiset, jotka liikkuvat epävarman kömpelösti ja päästelevät korkeita kiljahduksia. Niinpä käytiin Maijalla moikkaamassa Minttua (2v) ja Ossia (alle 6kk) ja siinä se. Papu suhtautui ensin Minttuun varoen, mutta parin tunnin vierailun lopuksi kotiin lähti Minttuun ihan tavallisena ihmisenä suhtautuva pentu. Eivätkä lenkkien lapsivastaantulijat ole sen jälkeen kiinnittäneet Papun huomiota millään erityisellä tavalla. Lapset ovat ihmisiä. Ja ihmiset on kivoja.

Eilen oltiin vappupäivällisellä Katjalla ja paikalla oli myös kolme Papulle vierasta isokokoista miestä ja yksi vieras nainen. Musiikki pauhasi. Papu ei ole vieraita miehiä ihan hirveästi nähnyt. Mutta se ei vauhtia hidastanut. Papu oli Katjalla kuin kotonaan. Se meni keittiöön Pasin kanssa laittamaan kahvia ja karjui onnesta isolla sohvalla, siellä kun mahtui riehumaan paljon paremmin kuin kotisohvalla! Papu ei tunkenut kenenkään iholle väkisin huomiota hakemaan, mutta häntä viuhtoen ja "tietysti se haluaa silittää minua, koska minä olen PAPU!!" -asenteella se otti rapsutukset vastaan jokaiselta, joka alkoi Papua rapsutella.

Arpa ja Ronja yrittivät pitää Papulle edes jonkinlaista kuria ja nuhdetta, mutta eipä tuo onnellisten tähtien tenava niistä juuri opikseen ottanut. Se väisti juuri ne tarvittavat millimetrit, käänsi päätään pari astetta sivulle. ..ja kun murina ja hammashymy laantuivat, se jatkoi sitä mitä oli ollut tekemässä. :D Lopulta Arpa melkein leikki Papun kanssa.

RiMan kisoissa Papun vilkkaus pääsi jälleen oikeuksiinsa. Se siis on ehdottomasti laumani vilkkain tapaus. Kisapaikalla se olisi halunnut tutustua _ihan jokaiseen_ ihmiseen, koiraan, kassiin, takkiin, palloon, kuppiin... Se olisi halunnut päästä radalle ja saapuikin halliin autosta neliveto päällä miltei hihnaan tukehtuen. Ei se kuitenkaan onneksi päädy kuppi-meni-nurin -tilanteeseen, jossa pahimmassa tapauksessa ärsykekuormitus olisi koiralle ihan liikaa eikä se pystyisi toimimaan eikä missn nimessä ole ylivilkas, vaan ainoastaan laumani poikia vilkkaampi. Se lähinnä onnellisena höslää ja häslää ympäriinsä, jos sen huomiota ei kiinnitä itseen. Se bongasi paikalta Bit-siskon, jonka kanssa hammaspainiskeli tovin. Myös nelikuinen bc-pentu oli viihdyttävää seuraa.

Pikan kanssa tahkottiin kisoissa hyvää yhteistyötä. Ensimmäisellä radalla valssasin väärään suuntaan, eikä Pika tajunnut, missä seuraava hyppy on. Siitä kieltovitonen. Toisella radalla oli tosi hankala muurin jälkeen ollut välistäveto, jota en vain osannut tehdä oikein. Siitä kieltovitonen. Kolmannella radalla Pika teki nollan ja minä hyllyn - tosin tuomari ei huomannut hylkäystä. Nimittäin toiseksi viimeisellä esteellä osuin siivekkeeseen ja rima putosi. Videolla kuuluu, kun huudan "voi paska". :D Se olisi nimittäin ollut sertin arvoinen nolla. Oltaisiin voitettu tai tultu toiseksi sillä nollalla. Tyhmä minä. :D Mutta ei auta murehtia - eikä ole syytäkään. On nimittäin aika uutta, että pystytään Pikan kanssa tekemään kolme rataa peräkkäin noinkin hallittua yhteistyötä. Pika olisi jälleen pystynyt tekemään vaikka triplanollan, jos minä olisin ollut kartalla. Mutta enpä ollut.. Itselle kehuja kuitenkin siitä, että ohjasin A:n niin kuin treeneissä, eli en tuijottanut Pikaa. Ja Pika palkitsikin minut tekemällä hienon ja nopean pysäytysA:n. Jes! :) Lisäksi tein onnistuneen liikkuvavalssi-persjättö -hässäkän (olisiko japanilainen vai mikä lie onkaan), jonka onnistuminen oli kyseisen radan päätavoitteeni. Siinä kohdassa nimittäin hyllytti ihan hirveän moni koirakko, kun koirat valuivat hypyn väärälle puolelle.

papu treenaa

Papu on nyt kahtena tiistaina käynyt Iinan treeneissä. Viime viikolla testattiin pimeää putkikulmaa ekaa kertaa ikinä: ei ongelmaa. Tällä viikolla testattiin putkesta suoraan juoksemista, kun minä irtoan putken aikana sivulle (putki meni puomin ali, joten en pystynyt etenemään putken suuntaisesti): haasteita. Vietiin siis etupalkka Papun kanssa Iinalle ja sitten lähetin Papun umpikulmasta putkeen niin, että oltiin aika yhtä aikaa putken toisessa päässä. Papu ei halunnutkaan mennä etupalkalle, vaan lähti kilttipilttinä minun liikkeeni suuntaan. Tätä täytyy siis treenata. Jos minä seisoin paikallani lähettämässä Papun yksin putkeen, se kyllä pinkoi etupalkalle taakseen katsomatta.

Tänään käytiin Ojangossa vähän juoksemassa U-putkesta suoraan putkeen ja toisessa treenissä siivekkeen kierron kautta suoraan putkeen pinkomista. Papu haki hienosti U-putken jälkeen suoran putken, vaikka olin jo kaukana suoran putken vieressä juoksemassa. Takaakiertokin sujui kerrassaan mainiosti. Tämän lisäksi tehtiin parit toistot valssin alkeita, niistoa ja päällejuoksua. Niisto toimi kuin aikuisella koiralla! Pystyin lähtemään rohkeasti niistosta liikkeelle ja Papu jäi yksin suorittamaan siivekkeen kiertoa. Taitava tenava. Päällejuoksutreeni jäi ihan pariin suoritukseen, koska yksin treenatessa olisi vaatinut Papulta paikalla istumisen vahvaa hallintaa, että treeni olisi ollut järkevästi toteutettavissa. 

Tenavan kanssa treenaaminen on ihan hirveän hauskaa. :) Se haluaa tehdä ja osallistua ja taipuu kuin pieni silakka. Pikaan verrattuna se on kuin kastemato. Kola ja Pika ovat enemmän sellaisia POIS ALTA TÄÄLTÄ TULEE HÖYRYVETURI TUUT TUUUUUUT -suoraan tykittäviä ja taipumisen osalta kankeampia. Noki ja Papu joustavampia ja ketterämpiä. Nähtäväksi jää, millainen pikkuaksaaja tuosta marakatista tuleekaan. :)

niin hyvät treenit

Nokin treenit olivat ihan 10+. Vaikka tiedän sen keppiosaamisen olevan ihan huippuluokkaa, Noki onnistui silti yllättämään. Radalla kepeille lähestyminen oli etenkin maksikoiralle niin hankala, että luulin jopa Nokin tarvitsevan kepeille menoon apua. P*skanmarjat. "Älä jaksa yliohjata", tokaisi Noki ja meni läpi ohjauksestani. Yritin siis sylkkärihenkisesti vetää Nokia paremmalle linjalle, kun kepeille lähestyminen tapahtui niin hankalasta "täydestä" avokulmasta. Eihän Noki vaivautunut tälläistä ylimääräistä mutkaa tekemään, vaan sanallisella käskyllä jätti minut huitomaan omiani ja meni suorinta reittiä kepeille. :D

Pikankin kepit alkavat olla aika makeat, vaikka itse sanonkin. Ensimmäisellä suorituksella en saanut Pikaa kepeille, kun vedin sitä niin voimallisesti pois kepeiltä. Loogista. Toisella suorituksella tein Iinan ohjeistuksella sylikäännöshenkisesti, ja hopsan! Sinne sujahti. Pika on tosiaankin alkanut nähdä vaivaa kepeille taipumisen kanssa. Hyvä Pika! Tehtiin Pikan kanssa myös juoksuA:ta, joka sujuu tällä hetkellä käsittämättömän hyvin. Ei olla treenattu oikeaa suoritusta mitenkään, sen kun vaan käskyllä pistän Pikan juoksemaan. Pidän yllä myös pysäytysA:ta, joten tehtiin myös pysäytyksiä. Yhden kerran Pika tuli pysäytyksestä lupaa kyselemättä läpi - tosin tuollakin kerralla se kyllä teki pysäytystä - ei juoksuA:ta - kunhan vain vapautti itse itsensä ennen minun lupaani. Taidan ruveta käyttämään juoksuA:ta nyt ensin ratatreeneissä ja sitten siirrän sen myös kisoihin. Käännöksiä en varmaankaan ihan heti rupea tekemään, mutta suorien poistumisten kanssa olisi ihan superia päästä juoksemaan A:ta. :)

Papu teki siivekkeen kierron kautta suoraa putkea ja sen lisäksi mutkaputkesta poistumista putken "taakse". Eli harjoiteltiin sitä, että kun näytän kädellä "niistoa" putken suulla, Papun pitää kääntyä käteni näyttämään suuntaan. Se sujui tosi hienosti. Niin sujui myös siivekkeen kierrosta putkeen pinkominen. Papu haki putken suun mainiosti, vaikkei lähestyminen ollutkaan joka kerta suoraan kohti putkea. Papu irtoaa siivekkeen kiertoon näppärästi ja hallitsee tällä hetkellä paikalla istumista sen verran, että treenaaminen on helpompaa kuin ympäriinsä sinkoilevan vilkkaan ei-istuvan tenavan kanssa. ;)

Treeneistä jäi jälleen ihan superfiilis. Kaikki kolme treeniseuralaistani loistivat osaamisellaan. Hyvä me, hyvä me, hyvä meidän joukkue!

FI-AVA

Eihän se mennyt ihan niin kuin Strömsössä, mutta meni kuitenkin!

Kouvolassa tuomariharjoittelija Satu Laru oli suunnitellut kerrassaan mukavan menevät radat. Estevälit olivat piitkät ja sekä ohjaaja että koira pääsivät juoksemaan. Jostain syystä en kuitenkaan saanut painettua ensimmäistä rataa päähäni, ja ensimmäistä kertaa ikuisuuksiin unohdin radan. Puolivälissä vain totean, että nyt ei kyllä ole mitään käryä, mihin rata jatkuu. Pyörähdän valssin, koska en muutakaan keksi. Ja valssista ulos putkahtaessani nostan katseeni ja rata palaa mieleen. Olen päätynyt totaalisen väärälle puolelle ohjaamaan jatkoa. Taistelun kautta saan kuitenkin Pikan kepeille virheittä. Rata kuitenkin kaatuu hyllyksi, kun en yksinkertaisesti vain ehdi ohjaamaan neljänneksi viimeistä estettä.

Toisella radalla keinun jälkeiset 2 estettä ovat kokonaisuuden vaikein osuus. En keksi mitään hyvää ohjausta, ja sehän sitten näkyy itse suorituksessa. Yliohjaan niin, että Pika kääntyy ärjyen jalkoihini eikä tajua yhtään, mihin sen haluan. Väkerrän jonkin sortin käännöksen ja saan lopulta Pikan runtattua oikealle esteelle. Tuomaroin itselleni kiellon - ja niin tekee myös tuomariharjoittelija.

Radan jälkeen mennään kahville ja palataan katsomaan kolmannen radan rakentamista. Tutustumisen jälkeen jossain vaiheessa Tea käy katsomassa edellisen radan tuloksia. Ja yhtäkkiä paljastuu, että se olikin nolla. Ja että Pika voitti. :O Ja että se oli viimeinen agilityserti. Pikasta tulee agilityvalio. No wau.

Viimeiselle radalle lähden hyvää tuulta pullistellen. Nyt mennään ja tehdään roh-ke-as-ti! Se on tavoitteeni ja siitä pidän kiinni. Radan estevälit ovat huikean pitkät ja ensimmäisenä oleva putki syöttää hienoisesti seuraavana olevasta pituudesta ohi. Päätän, että minä ehdin ohjaamaan Pikan pituudelle. Juoksen niin lujaa kuin voin ja ehdin kyllä. Ei siinä NIIN paljon tarvitse kääntää, ihan vähän vain kun saa korjattua koiran linjaa, niin se on siinä.

..paitsi että arvioin radan totaalisen pieleen tuon kohdan osalta. Niin pahasti pieleen, että radan jälkeen kädet tärisevät ja itkettää pelästyksestä. Videolla kohta ei näytä niin kauhean hurjalta. Pika vain sujahtaa jalkojeni takaa ja minä otan yhden tai kaksi holtitonta loikkaa. Mutta siinä tilanteessa tunne oli kauhea. Kammoan tilanteita, joissa putki syöttää koiran suoraan ohjaajan jaloille. Ja tähän asti olen aina osannut varoa niitä kohtia. Nyt en nähnyt, miten pahasti putki lopulta syötti jaloille. Ehdin tuntea, että kohta sattuu. Kouvolan hallin pohja on kuin betonia ja kohta minä rusautan jalkani Pikaan ja rämähdän betonin kovalle pinnalle täydestä vauhdista. Mutta sitten pitkiltä tuntuneiden sadasosien jälkeen saankin Pikan silmiini eikä se enää ole jaloissani. Pysyin pystyssä! Pika ei osunutkaan polvitaipeisiini tai nilkkoihini! Onneksi en päätynyt tutustumaan siihen, millaista jälkeä saa aikaan kivikovalla alustalla maksimivauhtiaan etenevät ja yhteen törmäävät koira ja ihminen.

Tästä huolimatta oli hurjan hauskaa. Pika alkaa olla esteosaamiseltaan hurjan taitava ja se lukee ohjausta hienosti. Se ei enää karkaa maata kiertävälle radalle tai irtoa kentän toisella laidalla olevaan putkeen. Eilisen kaikki virheet olivat minun virheitäni. Pika olisi ilman noita virheitä tehnyt helposti vaikka triplanollan.






Papun kanssa käytiin tänään tekemässä tolpan kiertoa, etupalkalle juoksemista, bäng-gamea keinulla ja 2o2o:a. Papu on treenaamisesta aivan haltioissaan. Se on päässyt treenaamaan viimeksi viikko sitten ja plumpsahti ojaan ennen hallille tuloa, joten se oli viikon tauon ja litimärän viileyden takia erityisen onnellinen. :D

papu treenaa ja kasvaa

Tällä viikolla aloitettiin 2o2o:n treenaaminen sohvatyynyn avulla. Ensin naksuttelin ihan vaan sohvatyynyn päälle kiipeämisestä, mutta nopeasti siirryttiin siihen, että takajalat pysyvät tyynyllä ja etujalat laskeutuvat maahan. Elefanttitreeni tai ihan luontainen lahjakkuus - tiedä häntä - mutta Papu ryhtyi jo toisissa treeneissä tänään tarjoamaan sitä, että nostaa takajalat sohvatyynylle eikä mene 2o2o-paikalle nousemalla ensin sohvatyynylle ja laskeutumalla siitä sitten etujaloilla alas. Noki alkoi tarjota tuota takajalkojen nostoa vasta tosi myöhään ja Pikasta en muista tekeekö se sitä vieläkään, kyllä se luultavasti tekee, mutta ei se sellaista pentuna tai nuorena tarjonnut. Papu selvästikin tietää, että sillä on takajalat. :) Ja onhan sen huomannut muuallakin, kun asiaa nyt tarkemmin pohtii. Papu on tosi ketterän ja kroppansa hallitsevan oloinen. Se pystyy tasapainoilemaan epätasaisilla alustoilla ja kääntymään ympäri normilevyisen puomin alastulolla vaivattomasti. Onhan se varmasti helpompaa, jos tiedostaa takapäänsä. :D Jos takajalat ovat vain mukana raahautuva epämääräinen lihamöykky, niin kapealla lankulla kääntymisestä ja tasapainoilusta ylipäätään tulee ymmärrettävästikin melko haastava tehtävä. :D

Ollaan aloitettu myös paikalla pysymisen treenit. Tässä olen aika myöhäisherännäinen. En ole jotenkin saanut aikaiseksi ryhtyä vaatimaan Papulta paikalla istumista esimerkiksi ruuan jaon yhteydessä. Mutta eipä tuo näytä haittaavan. Tällä viikolla olen alkanut vaatia paikalla pysymistä ruuan saadakseen, ja kummasti se tänään jo nakotti paikallaan, kun laskin kupin sen nenän eteen, ja vapautui vasta luvan saatuaan. :)

Ylä- ja alaetuhampaat ovat nyt irronneet. Yksi kulmurikin tuntui heiluvan hienoisesti. Toivottavasti hampaidenvaihtoprojekti saadaan hoidettua ns. "luomuna" ilman lääkärikeikkoja. Uskon ja toivon niin.

Jääkiakkoilijan hymy

oman seuran kisoissa

Oli kyllä aika mahtava kisapäivä, vaikka se venyikin kahdeksantuntiseksi rutistukseksi. Nokin kanssa aamun eka rata meni aika harakoille, mutta siitä eteenpäin radat sujuivat tosi hyvällä fiiliksellä. Nokin kanssa tehtiin tuplanolla sijoituksilla 4. ja 5. Hyppynollalla jäätiin viimeisestä hyppysertistä kuusi sadasosaa. :D Perhana. Ja Pikan kanssa nakutettiin myös nolla tuolta samaiselta hypäriltä. Ekaa kertaa ikinä sain tehtyä kummallakin mustavalkoisella samalla ratapohjalla hyvän nollan, joten olihan ne saatava rinnakkain pyörimään. Movavi-ohjelman testiversiolla päällä pyörii punainen teksti, mutta kyllä sen takaa näkee. Hämmästyttävän samoja askelmerkkejä pitkin minä juoksentelen. Ja hämmästyttävän samoja reittejä koiratkin kulkevat. :) Tokavikalla esteellä Pikan kanssa meinaa mennä hyllyksi, kun en luota vielä Pikan keppeihin yhtä paljon kuin Nokin keppeihin. Joten jään jumiin keppien jälkeiseen ohjaukseen ja olen myöhässä. Jos tuota myöhästymistä ei olisi ollut, olisivat pojat nakuttaneet varmaan miltei täsmälleen saman ajan.

Pikan kanssa alkaa paketti muotoutua kasaan. Eilisen radoilla oli koko ajan fiilis, että Pika on minun kanssani samalla radalla, ja virheet johtuvat vain minun mokistani. Enää Pika ei sinkoile yllättäviin suuntiin tai jätä noudattamatta ohjausta. Ja antaapa jopa välillä vähän anteeksi pieniä ohjausvirheitäkin! Pikan agilityradalla yliohjaan käännöksen puomille, joten Pika menee putkeen. Sen jälkeen homma luistaa kuin tanssi aina siihen asti, kun ihan radan lopussa unohdan, mihin piti mennä. Eli kaikki se, jonka ohjasin kunnolla, oli vaivatonta yhteistyötä. :)

Kola 10v

Kolan lauma on nyt kolmen alamaisen suuruinen. Kaivelin kuvia Kolan historiasta ja vaikka valitsin yllä olevan kuvan edustamaan tätä päivää, se ei ole varmastikaan Kolasta itsestään paras mahdollinen 10-vuotissynttärikuvaksi, vaikka Kola onkin kuvassa komea laumansa pomo. Olen aika varma, että jos Kola saisi valita, se ottaisi vaikkapa tämän kuvan:

Tai tämän kuvan:

Kola varmasti koska tahansa vaihtaisi nykyisen elämänsä siihen, että sen laumassa olisi vain Noki. Sillä olisi vain yksi luottoalamainen, joka ei viiksikarvallakaan uhmaa Kolan asemaa. Luotettava, turvallinen, vaatimaton alamainen. Noki ja Kola täydentävät toisiaan tavalla, joka on jopa vähän vaikea uskoa todeksi. Noki osaa käsitellä Kolaa paremmin kuin kukaan muu koira tai ihminen. Kola väistää Nokia, jos Nokia jostain syystä harmittaa. Ja Noki väistää Kolaa lopulta aina. Oli tilanne mikä hyvänsä, Noki nöyrtyy Kolan edessä, jos tarvitsee. Ja koska se tekee niin, sen tarvitsee nöyrtyä tai väistää vain äärimmäisen harvoin.

En olisi 10 vuotta sitten uskonut, että olen nyt tässä, missä olen. Että minulla on neljä koiraa. Että agilitystä on tullut mittava osa elämääni. Että koirilla on niin mittaamaton merkitys ja sija jokaisessa päivässäni. Että olen oppinut koirista niin paljon, mitä olen oppinut. Olen oppinut, että ei tarvitse osata lukea koirien ajatuksia. Ne viestivät lopulta kovin selväsanaisesti hurjan paljon. En olisi 10 vuotta sitten arvannut, miten oikeassa olin, kun uskoin ja luotin tuolloin, ettei minua tule haittaamaan se, miten sitovaa on omistaa koira. Se ei ole haitannut minua kertaakaan näiden kymmenen vuoden aika. Tai sitten muisti tekee minulle tepposet. Luulen kuitenkin, että muistini toimii aivan ongelmitta. En koe menettäneeni vapauttani tai joutuneeni luopumaan jostakin. Mistä olisin luopunut? Minähän olen vain saanut lisää. :) En olisi myöskään 10 vuotta sitten uskonut, että tulen oppimaan, miltä tuntuu, kun oma koira puree naamaan. Arpi huulessa muistuttaa siitä edelleen usein, sillä koen tämän tiedon kirjaimellisesti fyysisesti päivittäin: tunnen arven olemassaolon miltei aina, kun liikutan huuliani.

Kola täyttää kymmenen vuotta. Tavallaan aika huikeaa, että Kola on ollut liki kolmasosan elämästäni matkassa mukana. En pysty oikeastaan edes muistamaan, millaista elämä oli ennen Kolaa. Varmastikin se oli aika outoa.

Onnea siis, Kola. Toivon sinulle terveitä ja stressittömiä tulevia vuosia. Olet persoona, joka ei jätä ketään kylmäksi.

Lopuksi vielä kuvia synttäripäivän aurinkoistakin auringoisemmalta lenkiltä Kivikon kentälle ja niityille.

Ihan hirveän paljon meteliä ja ihan hirveän paljon iloa aiheutti tämä niityltä löydetty narupallo.

Ottelun tuomaristo on tarkkana.

Pikkukorvan isot pikkukorvat

"Noki, paljonko sinua suututtaa tässä kuvassa asteikolla 1-100?"

Pennusta tuli ulos ravistus juuri silloin, kun piti poseerata kameralle.

Aina joku vetää ääliöilmeen kehiin,  kun pitäisi vaan istua.

Kuvaukselliset kaverikuvassa :)

Ensin sinne meni vain Kola. Ja sitten yhtäkkiä pentu seikkaili korkeuksissa.

NII ETTÄ AI MITÄ?! TAHTOISIN TIETÄÄ! KERRO!?