treenaamassa jälleen

Nappula Naperoinen nakutteli tänään taas keppejä. Tavoitteena on saada kepeistä Pikkarin yksi lempiesteistä, jonne on ihan maailman parasta lähteä itsenäisesti. Tällä hetkellä umpikulmaan irtoaminen sujuu paljon paremmin kuin avokulmaan irtoaminen. Lisäksi Pika ei irtoa kepeille yhtään niin hyvin sanallisella käskyllä kuin se irtoaa esimerkiksi putkeen tai hypylle.

Tänään kepit sujuivat kyllä tosi näppärästi. Pika teki kepit jopa niin, että lähetin sen suorittamaan kuutta keppiä minun seistessä paikallaan ja kun Pika lähti suorittamaan keppejä, minä lähdin Pikasta katsoen taaksepäin kävelemään. Pitäisi uskaltaa haastaa Pikkaria paljon enemmän. Ei se ole enää mikään vauva, vaikka onkin lauman napero.

Tehtiin myös A:ta ja uutena ajatuksena on ryhtyä tietoisesti opettamaan Pikalle sitä, että se oppii tekemään erilaisia juttuja A:n jälkeen ilman, että A:lla tehdyt laukat lyhenevät. Pikahan on A:n jälkeen miltei säännönmukaisesti kääntynyt sen verran vinoon minua kohti, ettei se osu A:n edessä olevaan putkeen, ellei sinne ohjata. Se ei siis ole keskittynyt lukemaan rataa, vaan katsomaan minua. Tänänä tehtiin niin, että näytin parilla suorituksella Pikalle A:n jälkeen olevan esteen (putken tai hypyn) ja palkkasin sinne irtoamisesta. Vasta sitten lisättiin A-suoritus alle. Alkoi sujua heti todella paljon paremmin kuin aiemmin! Tehtiin myös pari suoritusta niin, että harjoiteltiin ensin A:n jälkeen tuleva hypyn takaakierto ja vasta sitten tehtiin A ja takaakierto siihen perään. Sekin meni aika hienosti ottaen huomioon, että takaakierron lähetykseen en itse pysty rytmillä vaikuttamaan, vaan takaakierto tehdään kävelyvauhdista annetusta ohjauksesta. Miksi en ole aiemmin tajunnut kokeilla tälläistä treeniä? Tätä ruvetaan nyt tekemään ahkerasti, jotta Pika saisi itseluottamusta ja rutiinia siitä, että se voi samaan aikaan tehdä hyvän A-suorituksen JA katsoa ohjausta + seuraavaa estettä.

Nokin kanssa työn alla on yhä edelleen A. Ja sehän sujui varsin mallikelpoisesti! Ei niin mitään ongelmia. Tehtiin ensin pari kertaa boksin kanssa ja sitten ilman. Hyviä laukkoja. :) Puomiin haettiin lisää vauhtia sillä, että ensin palkkasin pallolla nopeista 2o2o-paikalle puomin sivusta loikkaamisista. Noki hiffasi jutun juonikuvion miltei heti ja alkoi nostaa kierroksiaan - ja vauhtiaan. Lopulta kokeiltiin kokonaista puomia, ja sehän näyttikin ihan erilaiselta kuin ennen nopeutustreeniä. Tämä oli Nokille juuri sitä, mitä se tarvitsee! :)

Tänään tuli treenattua paljon kaikkea suhteellisen suunnittelematonta, mutta lopulta treenit olivat juuri sitä, mitä tällä hetkellä tarvitaankin. :) Lisää tätä!

vitsikäs napero

On tuo lauman juniori vaan koominen napero. Se on kaikesta niin kauhean vakavan raivoisan iloinen. :D Käytiin tänään Racinelilla treenaamassa. Pika Napero teki puomia ja keppejä. Puomilla on hyvä vauhti ja Pika pysyy, vaikka heitän pallon sen eteen. Pika räyhäsi ja irtosi ilman minun liikeapuani putkeen niin kaukaa, että sinä aikana, kun Pika kävi suorittamassa U-putken ja sinkoutui siitä puomille, minä ehdin kävellä puomin alastulolle asti. Siis varmaankin 10-12 metrin päästä putkesta.

Kepeillä umpikulma sujui aivan erinomaisesti kahden suoran hypyn takaa kovalla vauhdilla lähestyttynä. Avokulma sitä vastoin oli haastavampi ja Pikkari keskitti aivan todella liian paljon energiaa minulle räyhäämiseen. Talven tavoitteena on harjoitella kepeille irtoaminen kuntoon. :) Ja tietysti puomi ja A ovat myös jatkuvan treenin kohteena.

Nokin kanssa tehtiin A:ta. En muistanut ottaa boksia mukaan, joten tehtiin sitten ilman sitä. Ja hyvinhän se sujui. Ei tullut ainoaakaan loikkaa. Minä kun en pysty lisäämään ohjaajan liikkeen tuomaa häiriötä A-treeniin, niin Tea juoksi Malvan treenien ohessa Nokin kanssa muutaman kerran A:n. Noki oli sen verran hämmästynyt, että tarjosi lähestulkoon pysäytysA:ta. Eiköhän siitä A:sta kuitenkin hyvä taas tule. :)

hipitihopiti

Saatoin tänään ensimmäistä kertaa kesän jälkeen kokeilla hölkähtäviä askelia. En montaa. En kunnon hölkkää. Mutta hölkähtäviä varvaspainotteisia pompahteluja.

Näin saatoin tehdä.

kovaakovaa! ..ja melkein liian kovaa.

Käytiin hallilla tekemässä muutamat juoksuA-treenit. Tea etupalkkasi, mutta Nokin suoriksia ei paljon palkkaamaan päästy, kun Nokilla on A:lle kehittynyt niin vahvasti ajatus siitä, että mennään täysillä. Ja nyt, kun A on madallettu, Nokin täyteen vauhtiin kiihtyvä suoritus ei vaan mahdollista kahta laukkaa alastulolle. Nostettiin lopulta A täyteen korkeuteen - ja sitten osumat olivatkin nättejä. Testasin myös ihan mielenkiinnosta tehdä pari pysäytysA:ta, ja sinnehän se kultamussu pysähtyi. Miksipä ei pystähtyisi, kun kerran käsketään pysähtyä.. :)

Pika teki tosi hienoa madallettua A:ta. Se tuli huipun yli mageesti pää alhaalla. Tästä eteenpäin treenataan A:ta pääosin vain niin, että A:n alla on putki, sillä Pika on tehnyt loikkia eniten silloin, kun se alla olevan putken takia tietää, että minä irtoan sivusuunnassa.

Siinä A-treeniä tehdessä jalka tuntui niin normaalilta, että meinasin unohtaa koko jalan, kun keskityin vahvasti koiriin. Niinpä tajusin vasta viimehetkellä, kun kroppa nojautui eteen ja valmistautui vaihtamaan juoksuksi. Ehdin onneksi jarruttaa ennen kuin painopiste oli niin edessä, että juoksuaskelten kokeileminen olisi ollut väistämätöntä, halusin tai en. Jäi kuitenkin tosi hyvä mieli siitä, että jalka oli selvästikin aivojen ydinjatkeen mielestä käyttökelpoinen, kun keskittymisen siirryttyä koiriin kroppa meinasi lähteä juoksentelemaan. :D

ongelmia käynnistyksessä

Pikan takapuoleen pitäisi teipata yllä oleva varoitus. Tosin Nokille se nyt ei tule yllätyksenä, että Pikasta kuoriutuu oikea riivaaja, kun Nokin juoksutusmoottorissa on käynnistymisongelmia. Takakintereen käynnistysnappula on kai jumissa, kun ei Noki käynnisty, vaikka nappulaa painelee kymmeniä kertoja. Eikä ääniohjauskaan ole näköjään käytössä. Ei lähde, vaikka miten huutaa. Se vaan mussuttaa kuivaa oksaa. Ja Kola nyt ei vaivaudu edes vilkaisemaan herra Ärsyttävä/Irriterandea.

Yliojentuvat nivelet, must love it!

Päivän polvi. 600 sivua kantapään alle ja polvitaive maahan: pienen taistelun jälkeen onnistuu.

hyppää, hyppää beibi hyppää!

Polven kanssa taistelussa on useita rintamia, joiden kesken yritän tasapainoilla. Pitäisi saada lisää voimaa. Pitäisi saada yliojennettua. Pitäisi saada koukistettua.

Olen lähiviikot keskittynyt niin paljon suoristamiseen, että koukistaminen on jäänyt sivummalle. Ei kerta kaikkiaan ole riittänyt kipukynnys ja hermorakenne siihen, että suoristamisen - joka on ollut kipua ja turhaumaa aiheuttavaa - jälkeen vielä tekisin koukistamista, joka on vielä suoristamista enemmän sattuvaa hommaa. Voimatreeniä on tullut tehtyä kuntopyörällä ja suoristamistreenin yhteydessä.

Eilen vihdoin otin itseäni niskasta (tai kirjaimellisemmin säärestä) kiinni ja ryhdyin koukistamaan ja koukistamaan ja koukistamaan. Toissakerralla fyssarilla polvi taipui 120 astetta ja viime kerralla 125 astetta. Eli koukistusaste oli kyllä kasvanut, mutta terveeseen jalkaan verrattuna koukistus oli vielä tosi paljon vähäisempi. Eilisen treenin jäljiltä saan maassa istuen ja säärestä jalkaa koukkuun auttamalla jalan nyt ihan lähes yhtä koukkuun kuin oikeankin.

Viime fyssarikerralla sain melkoisen paljon aikaisempaa rankemmat voimatreeniohjeet ja olenkin käynyt kerrostalon rappukäytävässä tekemässä kyykkäystreeniä. Vasemmalla jalalla portaissa kyykkään ja kosken terveen jalan kantapäällä alempaa rappusta. Ihan hiton raskasta puuhaa.

Ja nyt, kun teen porrastreeniä ja koukistamista ja suoristamista, on kuntopyöräilyn määrä romahtanut. Tuntuu siltä, että en vain pysty keskittymään ihan kaikkeen. Toisaalta tunnen itseni laiskaksi, mutta toisaalta teen edelleen polven kanssa niin paljon, että ehkä saan olla itselleni tässä asiassa armollinen ja keskittää taistelua muutamalle rintamalle kerrallaan..?

Ennen kuin pystyn turvallisesti ottamaan ensimmäisiä hölkkäaskelia, pitäisi pystyä hyppäämään vasemmalla jalalla. Testasin eräänä päivänä ensin oikealla ponnistamista ( - se oli tietenkin täysin vaivatonta - ) ja sen jälkeen yritin jäljitellä ponnistamista vasemmalla niin, että pelkästään nousisin "hyppäämällä" varpailleen. Miten painavalta oman kropan vastus vasemmalla tuntuukaan..

Kävely alkaa viimeinkin tuntua kävelyltä. Koukistumismäärän kasvu vaikutti kertarysäyksellä askelen normalisoitumiseen. Mutta samalla, kun askel muuttui normaalimmaksi, joutuivat sellaiset lihakset töihin, jotka ovat olleet levossa pitkään. Niinpä kävely väsyttää nopeammin kuin aikaisemmin. Ja se hermostuttaa ja ärsyttää. Tämä tarkoittaa sitä, että lenkin alussa tuntuu ihanalta kävellä, kun vasen jalka tekee työn automaattisesti. Ja kilometrin, kahden, jälkeen hermoni kiristyvät, kun jalka alkaa tuntua vaikealta ja vastentahtoiselta. Mutta kyllä tämä tästä, kunhan lihakset taas mukautuvat tilanteeseen.

irtoilemassa

Koska en pysty juoksemaan, ja rivakka kävelykin on vielä hakusessa, treenattiin eilen Pikan kanssa sitä, mitä ei ehkä välttämättä kyllä koko saikkuni ajan vahvisteta. Irroteltiin. Ja sehän Pikalta kyllä sujuu.. :D Jopa siinä määrin, että tälläistä treeniä ei kovin montaa kertaa peräjälkeen viitsi tehdä. Pakko tehdä välissä (paljon) jotain sellaista, missä täytyy tulla ohjaukseen.

Ensin Tea juoksi Pikkarin kanssa putki-serpentiinipätkän. Pika lähti Tean mukaan vammalaukkaillen, eikä selvästi alussa ihan tajunnut, mikä on jutun juonikuvio. Se kyllä sinkoutui putkesta serpentiiniin hyvällä vetävällä laukalla, mutta ennen putkea se pomppi pentuvammalaukkaa. Vitsin apina. :D Serpentiini sujui niin näppärästi, että halusin itsekin testata. Lähetin Pikan kaukaa U-putkeen ja sitten lähdin kävelemaan serpentiinihyppyjen vierellä. Pika irtosi putkeen ja pisteli tukka hulmuten serpentiinihypyt minua kohti - ja ohi minusta.

Tehtiin myös vähän pidempää irtoilupätkää. Kutsuin kakkosen läheltä ja käskytin heti putkeen. Sen jälkeen vastaanotin Pikan valssilla renkana jälkeen ja lähetin putkeen. WROOM. Oli tosi hauskaa päästää Pika pitkästä pitkästä aikaa juoksemaan pitkää suoraa lujaa.

Irtoilun lisäksi treenattiin puomia. Pika tulee puomia ainakin tällä hetkellä tosi hyvällä pitkällä laukalla alastulolle asti. Alastulolla se jarruttaa vähän turhan ajoissa, mutta yritetään saada siihenkin vähän lisää vauhtia. Lisäksi treeniä vaatii se, että kun on tultu 2o2o-paikalle, niin siitä ei vapauduta omavaltaisesti etupalkalle. :)

kostea ruuti

Kylläpä tänään nauratti ihan ääneen herra Äreän toiminta. Kolahan on etenkin nuorempana ollut äärimmäisen terävä. Se on reagoinut aggressiolla ja erittäin kuivalla ruudilla vähän kaikkeen. Tai vähintään valmistautunut käyttämään aggressiota melkein mistä tahansa ärsykkeestä johtuen. Vuodet ovat kuitenkin rapauttaneet terävimmän kärjen tuosta pois. En siltikään Kolan kanssa koskaan osaa olla täysin rentona ja luottaa, etteikö se käyttäisi vaikkapa hampaitaan, jos tulisi eteen tulisi tarpeeksi yllättävä/pelottava ärsyke.

Olen ajatellut, että nykyään Kolan aggressioketju katkeaa nopeammin. Tai oikeastaan, että Kola saa vahvan hallitsemattomasti käynnistyvän toimintaketjun hallintaansa nopeammin kuin nuorena. Ja varmasti tuo on edelleen totta niissä tilanteissa, jotka Kola kokee oikeasti pelästyttäviksi. Näissä tilanteissa aggressio siis käynnistyy hallitsemaatomana syöksähdyksenä, jossa Kolalla ovat aivot mukana vain hyvin vähän, jos ollenkaan.

Mutta tänään pääsin oikeasti Kolan elämän ihkaensimmäistä kertaa näkemään, mitä tapahtuu, kun Kolan jyrähdys ei saakaan aikaan sitä, että jyrähdyksen kohde liukenee kauas Kolan ulottumattomiin. Tähän mennessä jokaikinen Kolan laumaansa hyväksymä koira on osoittanut kunnioituksensa sillä, että Kola on jyrähtänyt, uusi tulokas on väistänyt pois - ja tältä pohjalta yhteiselämä on siitä eteenpäinkin jatkunut. Kola varoittaa - murahtamalla, ärähtämällä, kohottamalla häntää, väräyttämällä huulta, tuijottamalla, vaihtoehtoja on paljon - ja koirat väistävät. Rauha säilyy ja Kola oppii luottamaan, ettei uusi tulokas tahdo mitään pahaa eikä uhkaa Kolaa.

Vaan ei Malva. Malva reagoi Kolaan, niin kuin pienen turbocockerin voisi olettaakin reagoivan: se vispaa villisti häntää ja kepsahtaa selälleen tai kyljelleen kiemurtamaan.

Kolan toiminta olisi pitänyt saada videolle. Kola sanoi naaman eteen tulleelle Mallulle ensin "MUR MUR." Malva pysyy matalana paikallaan ja vispaa häntäänsä. Onpas sitkeä tapaus. Kola lisää asteen volyymiä ja sanoo "MUR MUR!!", nostaa kulmahampaita näkyviin ja painaa kita avoinna päätään maassa kiemurtavaa Malvaa kohti. Malva ei väisty mihinkään, mutta samaan aikaan on maailman vähiten uhkaava olento, mitä olemassa olla voi. Kola yrittää vielä kerran karjahtaa, mutta sen elekieli näyttää kertakaikkisen kysymysmerkiltä. Kolalla ei selvästikään ole mitään aikomusta siirtyä aggressiossa kovempiin välineisiin, koska Malva on niin vaaraton. Oikeastaan Kola ei lopulta edes kuulosta aggressiiviselta. Se kuulostaa vanhalta papparaiselta, joka on tottunut murahtamalla saamaan, mitä haluaa. Kolan murahdus on ollut jo vuosia niin uskottava ja toimiva, että Kolalla ei ollut selkeästi mitään suunnitelmaa siihen, mitä sitten tehdään, jos kohde ei usko murahdusta. :D

Tea kutsuu Malvan pois ja tilanne raukeaa. Kolan eleissä ei näy jälkeäkään ärsyyntymisestä tai ahdistumisesta. Se ei jää kantamaan kaunaa Malvaa kohtaan.

Tämän kokemuksen perusteella väittäisin, että uusia laumalaisia kouluttaessaan Kola ei enää nykyään toimi aggressiosta tai terävyydestä käsin. Kola vaikuttaisikin - minut täysin yllättäen - toimivan jostakin seuraavanlaisesta lähtökohdasta ponnistaen:
"Jaahas. Taas uusi urpo pyrkimässä laumaan. Huoh. Kohta tuo urpo tulee urpoilemaan tähän lähelle ja sitten sille tarvitsee sanoa MUR, niin kyllä se sitten tietää paikkansa. No sieltä se nyt tulee. ..urpo. No niin. Sanoisinko tällä kertaa sitä URPOKSI vai ÄÄLIÖKSI.. Taidanpa sanoa PÖLVÄSTIKSI. Jep. No niin. Täältä tulee. ALA MENNÄ SIITÄ SENKIN PÖLVÄSTI. Sinne pakeni. Aina sama juttu.. Mikäs puuha minulla jäikään kesken ennen urpon koulutusta, hm.." Toiminta on siis rutinoitunutta ja tapoihin kangistunutta näin-mä-oon-aina-toiminu-ja-se-toimii -käytöstä.

Kolan toiminnassa pelkkä sytytyslangan savuaminen on riittänyt luomaan pelkoa ja kunnioitusta ympäristössä. Niinpä Herra Äreän ruutitynnyri on vuosien saatossa päässyt pahemman kerran kostumaan. Voihan rassukka.

Noki ja Tea

Noki on ihan hirmuisen paljon minun koirani. Se ei niin kauheasti pidä muista (paitsi äitiä taas ahdisteli rakkaudellaan ja läheisyyden kaipuullaan viikonloppuna Lahdessa :D ) ja se ei esimerkiksi lenkillä halua, että joku muu taluttaa (paitsi perheenjäsenet kelpaavat).

Mutta on poikkeus, jossa toistuvien todisteluiden perusteella sanoisin, että minä olen Nokille yhdentekevä. Agility. Kun pääsee agiliitämään, niin on aivan taivahisen sama, onko ohjaajana minä vai joku muu. Tai ainakin Tean ohjaus kelpaa aivan yhtä hyvin kuin minunkin.

Jos jalka ei kuntoudu, niin toiveissa on, että Noki pääsisi kuitenkin ensi kesän SM-kisoihin juoksemaan jonkun toisen ohjaajan kanssa. Ja kyllähän se siltä näyttää, että jos Tea ja Noki vain ottavat yhteisiä startteja, niin yhden nyt jo tuolla kaksikolla olemassa olevan SM-nollan kartuttaminen tarvittavaan seitsemään ei ole mikään mahdottomuus. :)

Katsokaa nyt, kun Noki on niin kovin onnellinen. Ei se vaivaudu edes vilkaisemaan minua, vaikka seistä tönötän puomin alastulon edessä kamerani kanssa. Hän on työn touhussa. :)

oujes

 Oltiin Tattiksella treenaamassa. Pikkari teki taas puomin alastuloa. Muokkasin treeniä niin, että vapautuskäskystä pääsi suorittamaan puomin edessä olleen putken ja vasta sitten tuli etupalkka. Ja välillä tehtiin sitä, että piti malttaa, vaikka vieritin pallon puomin edessä maassa. Toimi tosi hyvin! :) Pikkarin mielestä treeni oli SAIRAAN KIVA!

Puomin lisäksi yritin saada Pikan tulemaan peruskäännökseen putkesta sinkoutumisen jälkeen olevalla hypyllä. Peruskääntämisen toimivuus ensimmäisellä suorituksella jäi toteutumatta. :D Pikkari linkoutui putkesta hypyn yli - ja kohti hallin takaseinää. Minä jäin yksin hypylle pyörimään. Vasta ehkä 10 metriä singottuaan Pika kääntyi vilkaisemaan, että "Entäs sen jälkeen?!" Toisella yrityksellä otin ohjauksen kiinni niin napakasti, että Pika ei mennyt koko hypylle. Kolmannella suorituksella löytyi tasapaino kääntymisen osalta. :)

Noki teki keinua ja puomia ja muutamia kertoja keppejä.

Kola teki putki-hyppy-putki -ympyrää niin, että putkenpainot eivät riittäneet pitämään U-putkea paikoillaan. :D Kola reagoi vastakädellä tehtyyn valssiin/vastakäännökseen tosi nätisti.

Pikan silmille tulee hiki, kun on tarpeeksi kivaa. Hikisilmäinen Pikkari ja vihreät tennarit
olivat tänään kovin iloisia hallille pääsystä. Polvikaan ei vaivannut. :) 

treenaamassa

Polvea säästävintä on viedä koirat treenaamaan. Kuulostaako hullulta? Mutta se ei ole. Treenihallissa koirat juoksevat, puurtavat hengästyneinä ja onnellisina, juoksevat palkkapallon perässä, ja minä kävelen vain hyvin rajallisen määrän askelia.

Tällä hetkellä treenin alla on mustavalkoisten juoksuA. Tehdään tällä hetkellä noin metrin korkeuteen nostettua A:ta. Noki saa venytettyä itselleen metrin, parin aikana niin hurjan vauhdin, että jos se ei keskity, se kyllä ponnistaa koko boksin yli. Onneksi apupalkkaajat jättävät tälläiset suoritukset palkkaamatta, joten Noki teki monta todella hyvää ja hurjan kovasta vauhdista koottua osumaa boksiin. Pikkarilla ei ole vastaavaa ongelmaa, ja sen laukka osuukin boksiin vaivattomasti. Nostan vähitellen A:n takaisin täyteen korkeuteen, mutta eipä tässä mikään kiire ole. Minusta ei ole juoksijaksi vielä hyvään toviin..

Tämän lisäksi Pika treenaa puomin alastulon häiriönsietokykyä. Aluksi Pikkarin oli aivan suorastaan mahdottoman vaikeaa pysyä 2o2o-paikalla, kun pudotin pallon maahan. Ylipäätään kaikki paria sekuntia pidemmät pysähdykset olivat Pikasta aika typerää puuhaa. Nyt ollaan treenattu häiriötä kaksissa treeneissä, ja Pika kestää jo sen, että vieritän pallon maata myöten, eikä se vapaudu kuin vasta käskystä. Jes! :) Ojangon treeneissä joka toinen tiistai puolestaan treenataan Pikan kanssa puomiin vauhtia. Tattiksen hallilla tuota treeniä ei ainakaan toistaiseksi tehdä, koska siellä puomi tuntuu huteralta ja Pika on jo kaksi kertaa kehitellyt typerää hidastelua puomille, kun ollaan tehty puomia Tattarisuon puomilla. Keskitytään siis Tattiksen puomilla pelkkiin alastulon häiriöihin ja Ojangossa koko puomiin. :)

Pikan kanssa on tehty jonkin verran myös putkesta eteen irtoamista ja väliin muutamia putkijarruja, jolloin Pikan pitää oikeasti katsoa ohjausta eikä vain paahtaa pää punaisena kohti horisonttia oli putkijarrua tai ei. Sekin on alkanut sujua paremmin kuin koskaan aiemmin! :)

Kola puolestaan juoksee puomia kuin hullu. Se _rakastaa_ puomin suorittamista. Kola linkoutuu täysillä puomin päästä päähän täysin itsenäisesti ja pysähtyy 2o2o-paikalle odottamaan palloa. Ja sitten puomi tehdään uudestaan. Ja uudestaan. Ja niin edelleen. Treeni on sikäli aivan loistava, että se ei ole fyysisesti repivä tai holtiton ja silti Kola rakastaa puomin juoksemista. Välillä juostaan putkeen ja sitten taas puomille.

Koirista näkee, että ne ovat treenanneet viime kuukausina vähemmän kuin koskaan aiemmin. Noki vetää aivan päättömiä vammalaukkahepuleita, murisee ja pukkihyppelee, kun sen laskee pallo suussa treenikentälle. Se juoksee ympäri kenttää aivan hepulissa. Ja Pika räyhää kuin heikkopäinen. :D Kola nyt on Kola, ja vetää nupit kaakkoon jo autossa ennen kuin tullaan hallille.

Kunpa polvi olisi pian jo kokonaan kivuton. Voin kyllä vielä olla juoksematta kuukauden, pari, kunhan vain saisi edes kävellä ongelmitta. On jalka mennyt paremmaksi kuitenkin. Tänään viimeksi töissä työkaveri sanoi, että kävelen tänään paremmin kuin aikaisemmin.

olet ajatuksissani.

Herään. Nostan jalat sängyn laidan yli ja lasken jalkapohjat vasten lattiaa. Ajattelen sinua heti silmät avatessa ja erityisesti silloin, kun nostan takapuolen sängystä.

Kävelen aamutoimille vessaan. Ajattelen sinua koko ajan. Jokaisella askelella.

Ruokin koirat. Ajattelen sinua ja tulevaa työpäivää.

Lenkitän koirat. Jokaisella askelella ajattelen juuri sinua. Ihan jokaisella askelella. Askelten välillä mietin alamäkeä. Alamäet ovat pahimpia. Ylämäet ovat parhaita. Sitten mietin taas sinua ja sitä, että aamulenkin loppu on ylämäkeä. Huh.

Ajan töihin. Kytkintä painaessani ajattelen sinua.

Työpaikan parkkipaikalla olet jälleen ajatuksissani. Istumisen jälkeen on siirryttävä opehuoneeseen, joten siinä sinä taas olet.

Työpaikan pukuhuoneessa ajattelen sinua, kun vaihdan kenkiä.

Työpäivän aikana ajattelen sinua aina, kun olen opehuoneessa, hissiä odottamassa, hississä, luokkaan siirtymässä, ruokalaan lähtiessä, siirtyessä toiseen rakennukseen, kopioita hakiessa, askartelutarvikkeita etsiessä..

Ajattelen sinua vain vähän, kun olen luokassa. En ehdi istua tai ajatella sinua, vaan kaikki huomio menee oppilaisiin. Ja hyvä niin. Ajattelen sinua luokassa lähinnä iltapäivisin, kun yritän muistaa ja ehtiä istua edes välillä, sillä sinä muistutat olemassaolostasi, jos unohdan sinut liian pitkäksi ajaksi. En kuitenkaan ehdi istua montaakaan minuuttia, joten palaat mieleen ja poistut mielestä iltapäivätuntien ajan kiihtyvällä tahdilla.

Työpäivän jälkeen istun autoon. Ajattelen sinua ja sitä, mitä tykkäät koirien ulkoiluttamisesta.

Koiria ulkoiluttaessa ajattelen sinua jälleen joka askelella. Ihan jokaisella. Lenkiltä palatessa ajattelen sinua ja kylmäpussia.

Sohvalla istuessa olet jälleen ajatuksissani. Välillä istun lattialla tai kuntopyörän selässä ja keskityn intensiivisesti ajattelemaan sinua ja jumppaamista.

Nukkumaan käydessä ajattelen, kummalla kyljellä sinä mieluummin nukut juuri tällä hetkellä. Entä hetken kuluttua?

Yöllä herään miettimään sinua, muutamia kertoja.

Sitten on taas aamu. Lasken jalat sängystä. Jalkapohjat osuvat lattiaan. Mietin, mitä sinulle tällä hetkellä kuuluu. Uusi päivä alkaa.

Olen aika väsynyt ajattelemaan sinua.